Jone Illi ja Dolanda Horse Show’ssa 2022, kuva Satu Pirinen

Ensimmäinen kansainvälinen paikka Helsinki Horse Show´hun on jaettu. Sen voitti HIHS:in oma lähettiläs, vuoden 2022 junioreiden Euroopan mestari Jone Illi.

Kisapaikka kansainväliseen viiden tähden kilpailuun on 16-vuotiaalle karijokelaiselle upea huipennus jo valmiiksi erinomaisen kauden päätteeksi. Junioreiden Euroopan mestaruutta puolustanut Illi jäi tänä kesänä niukasti mitaleilta neljänneksi, mutta voittoputki jatkui taas Suomen mestaruuskilpailuissa, joissa Illi voitti kultaa, nyt ensimmäistä kertaa nuorten ratsastajien tasolla. Illi on hakenut kansainvälistä tuntumaa ulkokaudella myös legendaarisesta Aachenista, ja tulee olemaan Jäähallissa nälkäinen ja vaarallinen vastus kelle tahansa.

Pohjola Diamond Open -luokkiin jatkavat finaalista Jonen tiukka kisakumppani, vuoden 2021 lapsiratsastajien EM-hopeamitalisti Hugo Kogelnig, 15, ja tuore Suomen mestari Maija Yli-Huhtala. Pohjola Grand Prix finaalin voittaja virolainen Madis Morna hakee paikkaa Jäähalliin oman maansa kiintiön kautta.

Ypäjältä jaossa vielä toinen suora paikka 5* Horse Show´hun

Ypäjä Horse Show´n pääluokassa, Pohjola Diamond Openissa, on jaossa toinen suora kisapaikka Helsinki Horse Show´hun viiden tähden kansainvälisiin luokkiin. Voittajan lisäksi luokan muut kahdeksan parasta ratsukkoa saavat paikan Pohjola Diamond Tourille, johon kutsutaan myös 12 kansainvälistä ratsukkoa Pohjoismaista ja Baltian maista.

Jaossa on myös vielä noin 200 muuta kisapaikkaa Pohjola-sarjojen muissa tasoissa, Amateur Tourissa ja Tasotuopissa. Suomen parhaat nuoret hevosetkin kilpailevat Ypäjällä osallistumisoikeuksista nuorten hevosten suorituskykyarvostelussa ja nuorten hevosten hallimestaruuksissa.

Suositut kansalliset Pohjola-sarjat, Silver, Bronze ja Small Grand Prix´t, jatkuvat Ypäjällä jännittävillä Play-offseilla. Kussakin sarjassa kilpaillaan kaksi luokkaa. Niistä parhaat ratsukot saavat arvokkaat kisapaikat Helsinki Horse Show´n Superfinaalehin.

Amateur Tour -sarjaan on tänä vuonna ilmoittautunut ennätysmäärä, yli 130 ratsukkoa. Amateur Tour semifinaalit Ypäjällä keräävät harrasteratsastajat kilpailemaan finaalipaikoista tasoilla 85-95-105 cm.

Kolmas ja viimeinen ilmoittautumisaika päättyy 23.9. eli ilmoittautuminen on vielä hetken mahdollinen.

Horse Show´n karsintaluokkien lisäksi Ypäjä Horse Show´ssa kilpaillaan myös joukkuehallimestaruudesta ja suomenhevosten hallimestaruudesta.

Osallistumisoikeuden Helsinki Horse Show’n superfinaaleihin ovat jo voittaneet:

Pohjola Diamond Tour

  1. Hugo Kogelnig / Vermont
  2. Maija Yli-Huhtala / Birchcape’s Wonderland

Pohjola Silver Grand Prix

  1. Valtteri Gundersby / Clavina Y
  2. Susanna Granroth / Cayadina
  3. Susanna Granroth / Lerop
  4. Kia Orhanen / Jarco van de Rundsvoort
  5. Mathilda Simola / Vodka Star
  6. Veera Pukkila / Villbeatyou
  7. Mona Relander / Ibeau

Pohjola Bronze Grand Prix

  1. Anna Granberg / Chekkonen
  2. Aida Hämäläinen / Prada de la Liniere
  3. Sani Illi / Manouscha van¨t Steenputje
  4. Jenna Yrjövuori / Lui
  5. Pipsa Koski / Iprimero
  6. Nelli Pajuharju / Cascada
  7. Venla Suoraniemi / Q-Evannah Z

Pohjola Small Grand Prix

  1. Sani Illi / Backwood Challenger
  2. Nella Lätti / Alabama-Balia
  3. Sani Illi / Naya van¨t Steenputje
  4. Mathilda Simola / For Fun TF
  5. Saara Vainio / Gon Charles
  6. Antonia Hartwall / Garinthos
  7. Martina Sorvisto / Shanghai Volo