Helsinki Horse Show’n mielenkiintoisia nuorten hevosten luokkia on päivitetty ja luokissa nähdään tänä vuonna myös lahjakkaita 4 -vuotiaita hevosia.

Marina Ehrnrooth & China Fino © Satu Pirinen

Suomessa on paljon hienoja nuoria hevosia. Torstain luokka on sijoitettu sopivasti ennen kansainvälisten ratsukoiden treenejä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansainväliset tähdet ovat katsomossa tarkkailemassa nuorten hevosten arviointeja. Hetki on otollinen esitellä Suomen hienoja nuoria hevosia kansainväliselle yleisölle, joka on valmis sijoittamaan lupaavan hevosen.

Ainutlaatuinen tilaisuus näyttää nuorelle hevoselle 5 tähden olosuhteet ja maailman parhaat ratsastajat ovat katsomassa lahjakkaita nuoria hevosia ostomielessä. Porukka katsoo ulkomaillamyös netistä näitä, mutta on siellä paikan päälläkin kaikilla silmät auki. Jo aikoinaan muistan, että Eric van der Vleutenille lähti suoraan Horse Show’sta Wegeliuksen kautta yksi hevonen ja Marina Ehrnroothin kasvattama laadukas nuori China Fino myytiin 2015 Karen Coxille saman tien. On näitä enemmänkin kyllä, puntaroi kokenut valmentaja ja kilparatsastaja Sanna Backlund.

Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Päivi Granatin (o.s. Pelttari) kasvattia Arctic Aurora Borealista, joka kilpaili HIHSin nuorten hevosten luokissa Kari Nevalan ratsastamana vuonna 2004. Daan Nanning oli ollut arvioimassa nuorten hevosten luokkia ja maininnut Royne Zettermanille, että siellä hyppäsi yksi tulevaisuuden lupaus. Seuraavan vuoden alkupuolella hevonen muutti Ruotsiin.

Zettermanilla hevonen nousi astetta ylemmäs, sillä hypättiin jo syksyllä isoja ratoja. Saman vuoden aikana Astrid Ohlin osti hevosen Peder Fredricsonin ykköstykiksi ja joulukuussa hevonen hyppäsi jo Lontoossa 150-luokan ja sijoittui. Loppu onkin historiaa: Arctic kuului vuosia Ruotsin maajoukkueen helmiin.

Kun Arctic tuli Pederille, se oli jo hypännyt Roynella 150-ratoja ja oli kyvykäs. Olemme nähneet joitakin todella hyviä nuoria hevosia Helsinki Horse Show’ssa, mutta emme ole vielä ostaneet sieltä yhtään. On todella kiinnostavaa seurata tulevaisuuden tähtien alkutaivalta, kertoo Lisen Bratt Fredricson.

Emilie Faurie & Daan Nanning © Satu Pirinen

Tällaisesta onnesta haaveilee jokainen suomalainen kasvattaja. Että oma kasvatti osoittautuisi erityisen kyvykkääksi, ja että se pääsisi mahdollisimman taitaviin käsiin. Suomessa sana kirii nopeasti, ja kotimaiset ammattilaiset onkin helppo saavuttaa. Kansainvälisiä näytön paikkoja Suomessa on vain HIHS.

Nuorten hevosten luokissa kilpaillaan tänä vuonna keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona ratsukot pääsevät tutustumaan kansainväliseen ympäristöön kahden vaiheen kilpailussa. Torstaina vuorossa on tuomareiden mielenkiintoiset arvostelut. Arvostelujen perusteella jokaisesta ikäluokasta valitaan paras hevonen ”Talent of the Year” -finaaliin. Finaalissa ammattiratsastajat suorittavat testiratsastuksen ja näiden jokaisen ikäluokan parhaimmiston joukosta valitaan ”Talent of the Year”.