© Satu Pirinen

Helsinki Horse Show on maailmalla tunnettu erinomaisista järjestelyistä, jatkuvasta halusta kehittää olosuhteita ja ratsastajien mielipiteiden kuuntelemisesta tarkalla korvalla. Nyt asiaan saatiin myös FEI:n eli kisat myöntävän kansainvälisen ratsastajainliiton vahvistus. Helsingin FEI:ltä saamat laatupisteet ovat lähellä maksimia eli 100 prosenttia esteradoissa, estemateriaalissa ja pohjan laadussa. Helsinki luottaa näissä huippu-urheilun kannalta tärkeimmissä asioissa vain maailmanluokan asiantuntijoihin, kuten olympiaratamestari Guilherme Jorgeen ja pohjamestareihin Oliver Hobergiin ja Karsten Kochiin.

Täydet sata prosenttia tulee täsmällisyydestä. Luokat alkavat ajallaan, ja pääluokat jopa sekunnilleen sovittuina ajankohtina. Erityiskiitosta annetaan Helsingin tallihenkilökunnalle. Sekä ratsastajat että hevosenhoitajat saavat tallihenkilökunnalta lämpimän ja avuliaan vastaanoton. Väsyneitä kisaajia ei unohdeta lähtiessäkään, sillä apua on tarjolla myös lähtökiireisiin.

FEI aloitti maailmancupin osakilpailujen pisteyttämisen uudella Event Classification Systemillä (ECS) vuonna 2016. Ratsastajilta, hevosenhoitajilta, lehdistöltä, FEI delegaatiolta ja Foreign Judgelta kysytään yhteensä yli 300 tapahtumajärjestelyjen laatuun liittyvää kysymystä.