Noora Turunen & Ojavallin Nuppu
Kuva Aino Tervonen

Huippusuosituksi nousseet este- ja kouluratsastuksen kansalliset sarjat huipentuvat superfinaaleissa Helsinki Horse Show´ssa lokakuussa. Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix ja kouluratsastuksen Pohjola Grand Tour ovat vetäneet tänäkin vuonna suuren määrän osallistujia, joilla päätähtäin on ollut kilpailla Horse Show´n areenalla. Viime viikonloppuna järjestetyssä Ypäjä Horse Show´ssa on saatu esteratsastuksen puolelta ratkottua ratsukot, jotka ovat lunastaneet paikkansa kilpailemaan Helsingin Jäähallille.

Tänä vuonna jo neljättä kertaa järjestetyt pääsarjat ovat tarkoitettu kaikille eri tasoisille ratsastajille, jotka haluavat kilpailla, kehittyä ja menestyä. Tavoitteena sarjoilla on ollut tarjota kaikille kansallisen tason ratsastajille mahdollisuus kilpailla parhaita vastaan maamme parhaimmissa puitteissa. Kouluratsastuksen puolella kilpailuja on käyty Vaativasta B:stä aina Grand Prix Küriin asti ja esteratsastuksessa puolestaan 100 cm luokista 145 cm luokkiin.

Sekä este- että kouluratsastuksessa Pohjola-sarjat sisältävät useampia erilaisia sarjoja, joissa kisata. Kouluratsastuksessa pääsarjan, Pohjola Grand Tourin, lisäksi mahdollisuutena on ollut kisata Pohjola Small, Rising Star ja Finnhorse Toureilla. Esteratsastuksessa pääsarjan, Pohjola Grand Prixin, lisäksi on ollut tarjolla Silver, Bronze, Small & Finnhorse Grand Prixit. Ja kuten näkyy, sarjoissa on pyritty ottamaan huomioon niin suomenhevoset, nuoret hevoset, amatöörit sekä maamme parhaat. 

Sani Illi & Backwoods Challenger
Kuva Aino Tervonen

Esteratsastuksessa Pohjola-sarjan Small, Bronze ja Silver Grand Prixien parhaimmat kilpailevat Horse Show´ssa superfinaaleissa keskiviikkona ja torstaina osakilpailuiden merkeissä ja vielä perjantai-iltana jokaisen sarjan Top 10 kilpailevat toisiaan vastaan Pohjola Champion -tittelistä. Suomenhevoset nähdään esteiden parissa myös perjantai-illan näytöksessä. Pohjola Grand Prix –sarjassa parhaiten menestyneet kilpailevat yhdessä Baltian maiden edustajien kanssa Pohjola Diamond Open Grand Prixissä perjantaista sunnuntaihin.  

Kouluratsastuksessa jännittävimmät hetket koetaan sunnuntaina juuri ennen maailmancupin osakilpailua, kun jokaisen sarjan voittajat ja kaksi “lucky winneriä” kilpailevat toisiaan vastaan esittäen oman koulutustasonsa ja kilpailemansa sarjan vaatimusten mukaisen vapaaohjelman musiikin säestämänä. Mielenkiintoisen finaalista tekee se, että mukana on sekä suomenhevosia että puoliverisiä ja tänä vuonna suomenhevosten määrä osallistujista on jopa puolet.

Osallistumisoikeuden lunastaneet ratsukot esteratsastuksessa voi käydä katsomassa etusivulta löytyvän linkin kautta ja kouluratsastuksen ratsukot löydät puolestaan täältä.