Madis Morna ja Herbert Ypäjän Pohjola Grand Prix’n finaalissa elokuussa. Kuva: Heidi Lammi / SRL

Aino Mastersin 145 cm pääluokka Grand Prix presented by FINNLINES ei jättänyt ketään kylmäksi. Aivan kuten odotettavissa oli, nimekäs osallistujakaarti sai aikaiseksi jännittävän ja tiukan kilpailun. Hyvästä vastuksesta huolimatta Madis Morna ja Herbert ottivat ykköstilan hypättyään toisenkin kierroksen virheittä nopeassa ajassa 42,76 sekuntia. Jasmin Seppälä ja Florijn W hyppäsivät toisen kierroksen rauhallisemmin ja olivat toinen. Janna Jensen ja Hamont tekivät toisella kierroksella kärkiajan, mutta saivat pudotuksen. Tallinnassa kaksi viikkoa sitten pääluokan voittanut ratsukko joutui tyytymään Ainossa kolmanteen tilaan.

”Ihan tyytyväinen kyllä. Minulla ei ole maailman nopein hevonen, mutta aika varovainen ja skopikas. Koitin tehdä niin nopean rundin, kuin mitä pystyin. Tai kyllä tuossa viimeiselle kierrokselle lähdin all or nothing -asenteella”, Madis Morna kertoo.

Suuri osa pääluokan ratsukoista nähdään ensi viikolla kansainvälisessä Helsinki Horse Show´ssa Jäähallissa. Aino Mastersin sijoittuminen juuri edelliseen viikonloppuun antoi ulkomailta saapuneille ratsukoille, kuten Seppälälle, mahdollisuuden kilpailla Suomessa kaksi viikonloppua peräkkäin.

Ainon ratsastuskeskuksen perustaja Erkki Siltala palkittiin lauantai-iltana Ratsastajainliiton kunniamerkillä merkittävästä työstä suomalaisen hevosurheilun eteen. Ainossa nähtiin tapahtuman aikana 400 kansainvälistä ja 200 kansallista starttia.

Eveliina Talvio ja New Yorker T eivät antaneet muille mahdollisuutta 140 cm aikaratsastusluokassa. Voittoaika oli lähes neljä sekuntia kakkosta, Jonna Normiaa ja Qualisinaa nopeampi. Pipsa Koski ja Jack olivat kolmas. Talvion vauhti lupaa hyvää, sillä ratsastaja nähdään jo ensi viikolla Helsinki International Horse Show´ssa Jäähallissa.

130-luokassa virolaiset ottivat kolme kärkisijaa. Berit Lehtsaar ja Solei Solei voittivat, Grete Veske ja Basic olivat toinen ja Rein Pill ja Sloopy Z kolmas. Susanna Granroth ja 6-vuotias D.Chacco’ S Dominator Z voittivat nuorten hevosten 125-finaalin. Ruunan omistaa Tuija Hjerpe.

Grand Prix 145 cm presented by FINNLINES
kaksi kierrosta, 29 lähtijää ja 12 sijoittuu1) Madis Morna, EST – Herbert 0-0/42.76,
2) Jasmin Seppälä, FIN – Florijn W 0-1/45.52,
3) Janna Jensen, FIN – Hamont 0-4/40.65,
4) Paul-Richard Argus, EST – Jay-Z Bee 0-4/41.43,
5) Sanna Backlund, FIN – Isabella HX 0-4/42.41,
6) Mia Marleen Lanno, EST – Haloubet 0-4/44.92,
7) Pipsa Koski, FIN – Iprimero 0-7/47.31,
8) Maija Yli-Huhtala, FIN – Birchcape’s Wonderland 0-8/48.44,
9) Susanna Granroth, FIN – l’Espoir Van Dorperheide 0-13/45.47,
10) Oliver Karma, EST – Hangstone Jt Z 0-14/46.14
11) Jasmin Seppälä, FIN – Harley 0-26/66.46,
12) Katrin Pill, EST – Jelena G 0-Kesk.Täydet tulokset