Kaksi vuotta on pitkä aika kökkiä kotona. Sinä aikana tulee tehtyä suunnitelma jos toinenkin: “Kunhan tämä pandemia vaan loppuu, niin…”
Ennätyksellisen suuri määrä hevosia on pandemian aikana vaihtanut omistajaa, silti moni ressukka on jäänyt kokonaan ilman. Ratsastusta on onneksi saanut harrastaa koko pandemian ajan (hilkulla muuten oli, ettei!), mutta sosiaalisuus on jäänyt minimiin. Se on pitkä miinus, sillä iso osa lajimme viehätyksestä on puhua siitä muiden altistuneiden kanssa.
Sanovat, että hevosten kanssa täytyy harjoittaa harkintaa. Etenkin niiden ostamisessa. Nyt on harkinta-aika mennyt kerta kaikkisen umpeen, on aika siirtyä toimeen. Ehkä aktivoidunkin seuran jäsenenä? Järjestetään kisat, ehkä klinikkakin! Vai lähtisinkö ratsastusmatkalle? Muutama päivä toisten kaltaisten seurassa viiniä naukkaillen ja tapaksia napostellen kuulostaa oikein hyvältä. Vai liekö ryhdistäytyisin, ja ilmoittautuisin hevoseni kanssa kisoihin? Se on ainakin selvää, että tilanne vaatii uuden satulahuovan.
Hetkinen, mikä tämä tuoksu on? Onko se kevään tuoksu? Mistäs tämä taas kertoikaan? AI NIIN, keväällä syntyy varsoja! Äkkiä orikuvasto esiin, miksipä en astuttaisi omaa tammaani juuri tänä keväänä! Kallistako? Ihan sama, elämme vain kerran.
Mikäs kevään jälkeen tulikaan? Totta, sehän on KESÄ! Ja se tarkoittaa kisoja joka ikinen viikonloppu, jos vain haluaa liittyä karavaaniin. Vaikka herätyskellon soiminen klo 4.20 ei välttämättä kiehdo, on kisoihin lähteminen aina yhtä hauskaa. Vaikka ei itse kisaisi, voi aina huoltaa, kuskata ja maksaa. Sillä pääsee aivan varmasti tunnelmaan mukaan.
Seuraava vuodenaika onkin se, mitä on nyt odotettu kaksi pitkää vuotta. Helsinki International Horse Show on täällä taas. Antakaa minun imeä itseeni kaikki se taito, jota näen areenalla! Antakaa minun ostaa ne typerän kiiltävät saappaat, joita sovitan! Antakaa minun päihtyä hevoskavereista, joita on joka puolella! Antakaa minun kirkua aina, kun areenalla on suomalaisia! Antakaa minun olla aikuinen, iätön hevoshullu.
Viimeisimmät kommentit