Ypäjällä Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailujen yhteydessä kilpaillun kansainvälisen Finnderby presented by Helsinki International Horse Show -luokan voiton vei Essi Horttanainen ja FWB-tamma Diamante de Dragon. Voitto oli Horttanaiselle erityisen merkityksellinen, sillä hän voitti Finnderbyn vuonna 2014 Diamante de Dragonin emällä Amerantella. Hän on myös kouluttanut Diamanten itse.
“Tunnen hevosen todella hyvin, sillä olen kasvattanut sen itse varsasta asti – tunnemme toisemme läpikotaisin. Se on hyvin innokas hevonen, mutta tänään se oli hienosti avuilla. Eilen kaikki ei vielä osunut kohdalleen, mutta tänään rata eteni rytmikkäästi tehtävältä toiselle, eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Minä ratsastin hyvin ja hevonen hyppäsi hyvin,” Horttanainen kertoi tyytyväisenä suorituksestaan.
Finnderby on Horttanaiselle tuttu kilpailu – hän on osallistunut siihen uransa aikana jo viisi kertaa.
“Derbyssä jännittää aina kokonaisuus, se miten rata lähtee sujumaan, mutta ennen kaikkea se on valtavan hauskaa. Juuri siksi tykkään hypätä derbyluokkia,” hän hymyilee.
Ypäjän Derbykentällä hypätyn perinteisen 49:nnen Finnderbyn toiseksi sijoittuivat uusinnan jälkeen Niina Kakriainen ja Silberstein ja kolmanneksi Tanskan Linnea Ilsoee Madsen ja Iris.
Tulokset XXXXIX Finnderby 28.6.2025 Ypäjällä
CSI1* FINNDERBY 130 cm presented by Helsinki International Horse Show
1) Essi Horttanainen – Diamante de Dragon, FIN 0-0/52.33
2) Niina Kakriainen – Silberstein, FIN 0-0/61.83
3) Linnea Ilsoee Madsen – Iris, DEN 0-4/53.52
4) Jonna Normia – Taimond, FIN 20/181.53
5) Julia Pitkäranta – Bondarpz Majken, FIN 24/162.02
