HIHStory - Historian havinaa vuosien varrelta

Tästä kaikki alkoi: Ensimmäinen Helsinki Horse Show v. 1985 Messukeskuksessa oli unelmien täyttymys, pilvilinnan toteutus ja suuri menestys. 10 000 kävijää nautti uudenlaisesta kansainvälisestä loisteesta hevosurheilun saralla. Maailman parhaat ratsastajat saapuivat Helsinkiin ja olivat innoissaan tapahtumasta. Heti toisena vuotena Helsinki sai arvokkaan maailmancup-statuksen, Volvo World Cupin.

”Meillä oli sellainen hullu idea, että haluamme tehdä maailman parhaan hallikilpailun, ei sen enempää eikä vähempää. Emme lähteneet liikkeelle varovasti, vaan asetimme riman korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Kaikessa, mitä teimme, vain paras kelpasi.” 

– Ote Horse Show’n kirjasta Muistoja vuosien varrelta

Ensimmäisen vuoden jälkeen

Ensimmäinen vuosi onnistui täydellisesti. Onnistumisen elämys oli mahtava. Ulkomaalaiset ratsastajat puhuvat vieläkin ensimmäisestä Helsinki Horse Show’sta.

Ensimmäinen vuosi oli kuitenkin tappiollinen, mikä ei ole ihme, onhan ensimmäinen vuosi aina hankala. Jatko oli täten selvä. Oli pakko jatkaa, jotta tappiot saatiin katettua. Menoreijät tiedettiin ja ne paikkaamalla saatiin budjetti pitämään seuraavina vuosina. 

Ensimmäinen vuosi oli ratsastajien mielestä niin onnistunut, että David Broomin johdolla ratsastajat vaativat voimakkaasti maailmancupin osakilpailua Helsinkiin. Helsinki Horse Show vakuutti kansainvälisen ratsastajainliito (FEIn), World Cup sarjan Max E. Ammannin sekä Volvon. Vuodesta 1986 eteenpäin Helsinki Horse Show on kunnialla kantanut  maailmancup-statusta. 

”Friendly Helsinki” on maailman huippuratsastajien hyvin tuntema käsite. Ratsastajista, hevosenhoitajista ja hevosista on pidetty hyvää huolta, ja kaikki ovat viihtyneet erittäin hyvin Helsinki Horse Show’ssa.

Yleisön suursuosikki Hugo Simon innokkaiden vapaaehtoisten riemukkaassa käsittelyssä (kuva Horse Show’n kirjasta Muistoja vuosien varrelta)

Reija Liusvaara, olympiavoittaja Pierre Durand ja lehdistöpäällikkönä toiminut Maija Koski.
Kuvat kirjasta Helsinki International Horse Show – Muistoja Vuosien Varrelta

Upeat vapaaehtoiset

Vapaaehtoisia oli ensimmäisenä vuonna noin 250, ja lukumäärä nousi suhteellisen nopeasti 350-400. Horse Show on nykyään yksi suurimmista vapaaehtoisorganisaatioista maailmancup-kilpailuiden keskuudessa. Suuri määrä johtuu siitä, että tapahtumassa on periaatteessa tuplamiehitys.  Vapaaehtoiset toimivat puolet ajasta hankkeen eteen ja voivat toisen puolen seurata tapahtumaa.

Horse Show’ssa on yhä vapaaehtoisten riveissä henkilöitä, jotka ovat olleet vuosittain mukana jo heti ensimmäisestä Horse Show’sta lähtien. Heistä yksi on Reija Liusvaara, oikea Horse Show’n supernainen. Reija toimii toimihenkilöiden ”äitinä” eli hän vastaa siitä, että monisatapäinen toimihenkilöryhmä on koossa, informoituna, varusteissa ja kylläisinä.

”Haluan joka kerta, että onnistun hommissa, ja että itselläni on hyvä olo siitä, mitä olen tehnyt. Haluan, että kaikilla on hyvä mieli”

– Reija Liusvaara

Lama-aika

Horse Show kehittyi ja kasvoi kaikilla sektoreilla aina 90-luvun lamaan asti. Tapahtuma sai  aina uusia nimekkäitä ratsastajia, budjetti paisui, palkintorahat kasvoivat ja yleisömäärät nousivat. Elettiin todellisessa nousuhuumassa, kuten Suomessa muutenkin.

Lama iski Horse Show’hun viiveellä. Vuodet 1992-94 olivat vaikeimmat, kun pahin tilanne oli valtakunnallisesti aiemmin. Kaiken järjen mukaan kilpailun olisi pitänyt kaatua, perustuihan sen 80-luvun huikeaan nousukauteen. Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä lama näkynyt toiminnasta ulospäin. Kaikesta kurjuudesta huolimatta tämä yksi juhlaviikonloppu pystyttiin säilyttämään muuten harmaassa arjessa.

Ainoa, missä lama näkyi, oli expo. Vuonna 1992 expolaisia oli paljon normaalia vähemmän ja se näkyi tyhjyytenä hallissa. Seuraavana vuonna tilanne ratkaistiin luopumalla vuonna 1990 laajennetuista tiloista.

Laman jälkikausi oli valmistautumista vuoden 1998 maailmancupin finaaliin.

Kuvat kirjasta Helsinki International Horse Show – Muistoja Vuosien Varrelta

Rodrigo Pessoa & Baloubet du Rouet. Kuva kirjasta Helsinki International Horse Show – Muistoja vuosien varrelta

Maailmancupin finaali Helsingissä 1998

Helsinki Horse Show haki vuoden 1998 maailmancupin finaalia ja voitti tiukassa äänestyksessä Australian Canberran.

Finaalia varten tapahtuma siirtyi edellisenä syksynä Helsingin Messukeskuksesta Hartwall Arenalle. Horse Show kesti viisi päivää finaalin aikana. Horse Show ei ole koskaan ollut viiden päivän mittainen, paitsi nyt vuonna 2017, ensimmäistä kertaa finaalin jälkeen.

Finaalin aikana Horse Show keräsi huikeat 56 000 kävijää, eikä hurja lumimyrsky estänyt upean finaalin järjestämistä.

Finaalin voitti legendaarinen Rodrigo Pessoa, jolle tämä voitto oli tie maailman huipulle. Hänen voitokas ura on kestänyt näihin päiviin asti.

Eläkkeelle Horse Show’ssa

Helsinki Horse Show on aina sisältänyt paljon muutakin kun vain tiukkaa urheilua. Ei ihme, että ”suuria tunteita ja elämyksiä” -slogan elää tapahtumassa voimakkaasti.

Vuosien saatossa on Helsinki Horse Show’ssa saatettu eläkkeelle upeita hevosia. Ensimmäinen Horse Show’n koskettavin hetki koettiin , kun Hugo Simonin Answer saatettiin eläkkeelle kilpailun päätöspäivänä.  Simon saapui kentälle 68 voittoa vaativissa kansainvälisissä kilpailuissa saavuttaneen Answerinsa kanssa, ja hevoselle laitettiin seppele kaulaan. Simon kiitti koskettavin sanoin kilpakumppaniaan ja hevonen pääsi tämän jälkeen ansaituille eläkepäiville.

Toinen hevonen, jota kunnioitettiin Horse Show’ssa omalla jäähyväisseremonialla oli vuonna 1988 eläkkeelle jäänyt Monday Morning. Hevonen oli Suomessa poikkeuksellisen menestyksekäs. Hevosen parhaimpiin suorituksiin kuuluu Moskovan olympialaisten 12. sija Christopher Wegeliuksen ratsastamana, mutta myös Tom Gordinin ratsastamana lukuisat Suomen-mestaruudet, Finnderby-voitot ja kansainväliset sijoitukset.  Kun hevoselta riisuttiin seremoniassa satula ja se talutettiin ulos areenalta, näytti kuin se olisi ymmärtänyt, että sen ura kilpahevosena on päättynyt.

Vuonna 2015 eläkkeelle pääsi Eevamaria Porthan Broddellin ansioitunut hevonen Solos Lacan. Seremonia oli tunnelmallinen ja kyyneliltä ei säästytty. Solos Lacan riisuttiin satulastaan ja suitsistaan, jonka jälkeen Nipsu nousi vielä hevosen selkään laukaten kunniakierroksen pelkästään riimulla.

Horse Show’ssa ei ole saatettu eläkkeelle pelkästään hevosia. Vuoden 2003 Horse Show oli Hugo Simonin jäähyväiskilpailu. Hugo Simon oli mukana Horse Show’ssa jo ensimmäisenä vuonna ja kilpaili Helsingissä kymmenenä vuotena. Kun toimihenkilöt kantoivat Hugon Areenalta kultatuolissa ”Simply the Best” -kappaleen säestämänä, päättyi legendaarisen tähden esiintymiset Helsingissä upealla tavalla.

Monday Morning siirtyi näyttävästi eläkkelle. Kuvassa hevosen omistaja Tutu Sohlberg ja Christopher Wegelius. Kuva kirjasta Helsinki International Horse Show – Muistoja vuosien varrelta

Solos Lacan ja Eevamaria Porthan Broddell. Kuva © Satu Pirinen

VIP-kulttuuri rantautuu

Horse Show oli maamme ensimmäisiä urheilutapahtumia, jossa otettiin näyttävästi käyttöön Euroopassa silloin jo vakiintunut VIP-Hospitality -asiakashallinta. Ensimmäisestä vuodesta lähtien yritykset ovat käyttäneet Horse Show’ta yhtenä vuoden tärkeimmistä asiakastilaisuuksistaan. Käytäntö lyötiin kertaheitolla menestyksekkäästi läpi, kiitos suurien yhteistyökumppaneiden, jotka päättivät satsata siihen rohkeasti. Vasta vuoden 1994 yleisurheilun EM-kilpailujen yhteydessä muut urheilutapahtumat toteuttivat vastaavanlaista toimintaa, eli kymmenen vuotta myöhemmin.

Yritysvieraat viihtyivät ja Horse Show’ssa tehtiin aikamme suurimpia yrityskauppoja. Lama iski luonnollisesti tähän sektoriin ja yritysten osallistuminen vähentyi 90-luvulla.

HSB

Horse Show Buildings Oy eli lyhyesti HSB perustettiin 1988 ensisijaisesti huolehtimaan Helsinki Horse Show’n infrastruktuurista. Sen toimintaan kuului kaikki rakentaminen talleista verryttelyalueen laitoihin ja VIP-tiloihin asti. HSBn jäsenet olivat innokkaita hevosharrastajia.

HSB oli persoonallinen porukka, joka teki vuosia töitä yhdessä. Kaverukset juhlivat kisojen aikana jäsentensä tasavuosia tyylikkäästi kuohuviinin ja mansikkakakun kera ja tekivät vuosittain matkoja mielenkiintoisiin kulttuurikohteisiin Euroopassa.  HSBstä voisi kertoa juttuja yhden jos toisenkin – sen historiaan mahtuu huikeita tarinoita.

Mafia nimi on tullut Horse Show’n tapahtumanjohtajalta Tom Gordinilta, koska aina huolestuneena kysyttäessä, miten asiat hoituu, vastaus oli: ME hoidamme, ME tiedämme.

Horse Show mediassa

Horse Show on alusta alkaen saanut runsaan ja myönteisen vastaanoton tiedotusvälineissä. TV-näkyvyys taattiin pitkäaikaisella sopimuksella YLE:n / FST:n kanssa jo ennen ensimmäistä kilpailua.

Poikkeuksellisen runsas ja myönteinen huomio mediassa oli ilmiö joka jäi pysyväksi. Lehtiartikkelien määrä kasvoi nopeasti yli 400:aan vuodessa.  Seuraamme yhä vuosittain seuranneet tarkkaan kaikkea Horse Show’hun liittyviä artikkeleita sekä tv- ja radiolähetyksiä.

Julkisuus ei luonnollisestikaan ole aina ollut ylistävää tai myönteistä. On ollut tilanteita ja ajanjaksoja, jolloin juttujen sävy on ollut syystä tai toisesta hyvinkin kriittistä. Kaikista kritiikeistä on selvitty, opittu ja jatkettu eteenpäin.

 

Kuva kirjasta Helsinki International Horse Show – Muistoja vuosien varrelta

 

Horse Show’ssa kohtaavat kaikki

Horse Show on alusta alkaen ollut talouselämän ja politiikan merkkihenkilöiden kohtaamispaikka. Vuosien varrella tapahtumassa ovat käyneet mm. tasavallan presidentti Tarja Halonen, useat ministerit, diplomaatit, puolustusvoimain kärkinimet, talouselämän johtohenkilöitä sekä julkkiksia. Ratsastusväen parissa tämä tapahtuma on ”must”. Se on jo pitkään ollut maamme suurin ratsastusharrastajien eli yleisön juhlahetki.

Horse Show’n suosio kiehtovana urheilu- ja viihdetapahtumana kasvoi nopeasti. Jo 1990-luvun puolessa välissä tapahtumasta oli tullut Suomen suurin vuosittainen urheilutapahtuma. Viime vuosina Horse Show on houkutellut yli 50 000 kävijää.