Olympiakultamitalisti Steve Guerdat saapuu jälleen Helsinki Horse Show´hun. Jo vuosikymmenen ajan esteratsastuksen kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Guerdat valitsi jälleen Horse Show´n muiden rahakisojen sijaan. Sveitsiläinen Guerdat on äärettömän pikkutarkka hevosmies, joka vaatii paljon itseltään ja tiimiltään, mutta myös kisajärjestäjältä.

Steve Guerdat ratsunsa Victorio des Frotardsin kanssa Kuva: Richard Juilliard FEI

”Steve Guerdat on todellakin tervetullut”, tapahtumajohtaja Tom Gordin hehkuttaa tyytyväisenä.

”Hän valitsee tarkkaan missä kilpailee, ja on meille imartelevaa, että Helsinki kuuluu hänen vakio-ohjelmaansa. Guerdat on monella mittapuulla viimeisen vuosikymmenen kirkkaimpia tähtiä, jonka menestysputkeen ei näy loppua.”

Guerdat on yksi historian menestyneimmistä World Cup finaalien ratsastajista. Hänellä on kolme finaalivoittoa, kaksi kakkostilaa ja yksi kolmostila. Hän on ollut finaaleissa neljätoista kertaa mutta jäänyt niissä vain kaksi kertaa tuloksissa kymmenen parhaan ulkopuolelle.

Ulkokentiltä hänellä on Lontoon olympiakullan lisäksi mm. MM-pronssia ja kaksi EM-joukkuekultaa. Hänet on nähty pitkään maailmanlistan kärjessä. Guerdat tulee Helsinkiin tiukassa tuloskunnossa. MM-ratsu Venard de Cerisy oli juuri toinen Calgaryn Grand Prix´ssa, ja Guerdat oli toinen Nations Cupissa Albfuehren´s Maddoxilla.

Guerdat luottaa tallillaan Elggissä ja kilpailumatkoilla suomalaiseen osaamiseen, sillä hänellä on ollut useampi suomalainen hevosenhoitaja. Tänä vuonna Suomeen palannut Heidi Mulari työskenteli Guerdat´n kanssa huikeat 17 vuotta. Mulari hoiti maailman parhaita hevosia, kuten Nino de Buissonnetsiä ja Jalisca Solieriä.

Huippuhevoset ovat usein luonteikkaita, ja niiden kanssa pitää löytää toimiva tapa työskennellä. Guerdat pitää hevosistaan juuri sellaisina.

”Steven mukaan hyvät hevoset eivät ole tylsiä. Olen itse kasvanut samaan ajatukseen. Onhan se vielä palkitsevampaa, kun sellaisen hevosen saa toimimaan”, Heidi Mulari kertoo.

Tänä vuonna Mulari nähdään Jäähallissa suomalaisratsastaja Petra Heikkisen kanssa.