Sandra Dahlin ja Ichi nousivat kouluratsastuksen Grand Prix -luokan voittoon Helsinki Horse Show´ssa. Voitto tuli ylivoimaisella 71.522 prosentin tuloksella. Ruotsalainen Dahlin ja Ichi osallistuivat vasta uransa kolmanteen kansainväliseen GP-luokkaan, mutta vakuuttivat tuomariston erityisesti vahvalla piaffella ja passagella.

Sandra Dahlin ja Ichi, Valokuva Iita-Maria Ahtiainen

-Mielestäni onnistuimme tänään hyvin, vaikka teimmekin muutaman pienen virheen. Hevonen on ollut kesällä sairaslomalla, ja olen muutenkin edennyt sen kanssa erittäin rauhallisesti. Nyt saamme nauttia työn tuloksesta, suomalaisen Kyra Kyrklundin ja hänen puolisonsa Richard Whiten valmennettava kertoi.

Kyra on paikalla huomenna. Todella mukava saada häneltä apua verryttelyssä ja valmistautumisessa.

 Anna von Wendt ja Denzel. Valokuva Iita-Maria Ahtiainen
Anna von Wendt ja Denzel. Valokuva Iita-Maria Ahtiainen

Anna von Wendt ja kokenut Denzel tekivät ohjelmassaan kalliita rikkeitä, kuten laukanvaihdoissa, jotka laskivat pisteitä reilusti. Tunne radalla oli lopputulosta parempi. Suoritus ja tulos 63.674 prosenttia riitti tänään jaettuun neljänteen sijaan. – Tällaista urheilu on, von Wendt naurahti.

Myös Maria Pyykönen ja Zelle, Suomi (61.674 %) ja Susanna Hyypiä ja Avemmo (60.565 %) olivat suomalaisista mukana. Huomenna kouluratsastajat kilpailevat GP vapaaohjelmassa musiikilla.

Kansainvälinen kouluratsastus
LähiTapiola Grand Prix Dessage. Kouluratsastus. Lähti 9 sijoittui 5.

1) Sandra Dahlin/Ichi, Ruotsi 71.522 %
2) Dina Ellermann/Donna Anna, Viro 69.587 %
3) Charlotte Haid Bondergaard/Roberto Des Frettes, Ruotsi 66.913 %
4) Anna von Wendt/Denzel, Suomi 63.674 %
4) Jeanette Sund/Kaiseradler Tanska 63.674 %,

7) Maria Pyykönen/Zelle, Suomi 61.674 %
8) Susanna Hyypiä/Avemmo, Suomi 60.565 %

Katso kaikki tulokset…