Jens Fredricson, kuva Sonja Holma

Jens Fredricson, kuva Sonja Holma

Ruotsin uusin supertähti, Jens Fredricson, on vahvistanut saapuvansa Helsinki Horse Show´hun lokakuussa. Fredricson esiintyy Jäähallissa monessa roolissa – kaikki yleisölle kiinnostavia. Tuoreen kansainvälisen menestyksen myötä Fredricsonilla on realistinen mahdollisuus haastaa kaikki muut huiput maailmancupissa ja Grand Prix´ssa. Uskoa tähän antoi kevään maailmancup-finaalin pronssimitali, joka saattoi yllättää monet asiantuntijatkin, mutta ei Jensiä. Hän on aiemmin pystynyt vaikeina pidetyillä hevosillaan haastamaan huippuja. EM-pronssimitali Ruotsin joukkueen jäsenenä tuli jo vajaa 10 vuotta sitten, ja viime vuonna Fredricson otti ison loikan terävimpään kärkeen. Seuraava iso koitos on elokuun Tanskan Herningissä ratkottavat MM-kisat, joihin Jens tähtää Ruotsin joukkueen jäsenenä. Jens on pitkään jäänyt nuoremman veljensä, Peder Fredricsonin varjoon. Nyt on mahdollista, että ennakkosuosikin Ruotsin joukkueessa ratsastaa molemmat veljekset Fredricson!

Jensin esiintyminen HIHS:ssä on mannaa järjestäjälle. ”Sovimme hänen kanssaan henkilökohtaisesta kutsusta Helsinkiin. Näin Ruotsin joukkuejohto voi rauhassa valita ratsastajat HIHS:iin, ja Jens tietää saaneensa oman paikan valintakiintiön ulkopuolelta”, vahvistaa tapahtumajohta Tom Gordin.

”Aiomme hyödyntää Jensin tuloa tehokkaasti. Hän esiintyy pääkilpailuissa, ehkäpä alemmissakin luokissa perjantaista sunnuntaihin, ja lisäksi hän johtaa suosittua esteklinikkaa sunnuntaina. Takataskussa on vielä erinäisiä promotehtäviä, jossa hemmotellaan mediaa ja kävijöitä”, Gordin toteaa.

Lisätiedot: tom.gordin@helsinkihorseshow.fi

Ohjelma ja liput