Toimihenkilöt

Horse Show Crew - Vapaaehtoiset

Horse Show kerää yhteen suuren joukon innostuneita vapaaehtoisia. Meillä on paljon erilaisia tehtäviä, jotka ajoittuvat koko tapahtumaviikon ajalle. Valmistelevat tehtävät alkavat jo edellisellä viikolla jatkuen aina purkuun asti. Iso osa tehtävistä jakautuu kahteen vuoroon tapahtuman aikana ja pääsääntö on, että sinun pitää sitoutua olemaan vähintään kolme tapahtumapäivää mukana. Tehtäviin sinut johdattaa ryhmänjohtaja, joka opastaa ja auttaa sinua onnistumaan vapaaehtoistehtävässäsi.

Meillä on hyvä tiimihenki, josta kertoo se, että yli 400 vapaaehtoisen joukosta vuosittain vapautuu ainoastaan satakunta paikkaa uusille innokkaille vapaaehtoisille eli hae nopeasti sinua kiinnostavaa tehtävää.

Vapaaehtoiset saavat tapahtumavaatteen, vuorojenmukaiset ateriat sekä kulkuun oikeuttavan rannekkeen.

Meidän tavoitteemme on tyytyväinen, työhön opastettu vapaaehtoinen turvallisessa ympäristössä. Tervetuloa kokemaan ainutlaatuista yhteisöllisyyttä ja liity osaksi Horse Show Crew -perhettä!

Akkreditointi

Akkreditoinnissa loistavat palveluhenkiset ja kielitaitoiset henkilöt. Akkreditoinnissa luovutetaan toimihenkilöille, ratsastajille ja muille kulkulupaa tarvitseville tahoille oikea kulkulupa, jolla liikutaan kilpailualueella HIHS:in aikana. Lue tarkempi kuvaus.

Areenaryhmä

Areenaryhmässä pääsee kokemaan kilpailuareenan tunnelman aivan kosketusetäisyydeltä. Areenaryhmän tehtävä on rakentaa ja purkaa radat. Ratojen rakennus vaatii hyvää valmistelua, jotta tiukalla aikataululla pystytään toteuttamaan ratamestarin suunnittelemat radat senttimetrin tarkkuudella. Areenaryhmän työskentely vaatii hieman aikaisempaa kokemusta, kykyä toimia tiukan aikataulun puitteissa, sekä tarkkuutta ja huolellisuutta. Areenaryhmässä sinua opastavat kokeneet tiiminvetäjät ja saat tehtävän mukaisen opastuksen. Loppusilauksen radat saavat vielä upeista kukkakoristeista. Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa kaksi kilpailuareenaa, joten se tuo oman uuden viehätyksensä tähän tehtävään.

Ensiapuryhmä

Kulissien takana toimii oma ensiapuryhmä ja ambulanssi, joka palvelee ratsastajia ja toimihenkilöitä. Yleisön ensiavusta vastaa erillinen ensiapuryhmä. Ensiapuryhmä ja ambulanssi päivystävät vain kilpailujen ajan ja luonnollisesti toivomme, että ensiavulla olisi mahdollisimman vähän töitä. Ensiapuryhmä koostuu lääkäreistä ja muista ensiaputaitoisista ammattilaisista. Lue tarkempi kuvaus.

Estekunnostusryhmä

Paljon kansainvälisten ratsastajien kehuja saaneet esteet syntyvät tämän ryhmän käsistä. Puomit saavat uudet upeat maalipinnat ja sponsoreiden toiveet muuttuvat todeksi taitavien estekunnostajien pensseleistä. Esteitä kunnostetaan myös jatkuvasti kilpailuiden aikana, jotta jokaisessa luokassa esteet hohtavat väriloistossa puhtaina. Lue tarkempi kuvaus.

Inforyhmä

Iloinen inforyhmä palvelee yleisöä etulinjassa sisääntuloauloissa. Infopisteissä ja käytävillä liikkuvilta aulaemänniltä saa tietoa tapahtuman aikatauluista, ravintolapalveluista ja kaikista mahdollisista tapahtumaan liittyvistä asioista. Lue tarkempi kuvaus.

Kids Park

Vanhemmat saavat nauttia rauhassa huippu-urheilusta katsomossa, kun Horse Show’n lastenhoidon ammattilaiset hoitavat perheen pienimpiä Kids Parkissa. Lue tarkempi kuvaus.

Kilpailukanslia

Kilpailukansliassa pääsee tapaamaan Horse Show’n tähtiä eli ratsastajia ja groomeja. Kilpailukanslia palvelee ratsastajia koko kilpailun ajan. Kansliassa hoidetaan mm. rokotustietojen tarkistukset, ilmoittautumiset sekä lähtö- ja tuloslistat. Kansainvälisille ja kansallisille ratsastajille on erilliset kilpailukansliat.

Kouluratsastustiimi

Esteareena muuttuu kouluratsastuskentäksi yhdessä kouluratsastus- ja areenaryhmän voimin. FEI-tuomareiden sihteerinä pääset aitiopaikalle mukaan seuraamaan ja oppimaan kansainvälisen kouluratsastuksen arviointia. Lue tarkempi kuvaus.

Kukka- ja sisustusryhmä

Kukka- ja sisustusryhmä vastaa esteradan kukkaloistosta ja radan somistuksesta. Kukka-asetelmien suunnittelu, toteutus ja koristeluiden ylläpito kuuluu ryhmän tehtäviin. Lisäksi ryhmä somistaa VIP-alueet, lehdistötilan ja Jäähallin yleisöalueita sekä vastaa palkintokukista. Kaikesta suunnittelusta vastaa floristi. Lue tarkempi kuvaus.

Kulunvalvonta

Tapahtuman aikana kulunvalvonnan vastuulla on katsomoiden, kulkureittien, kulkulupien tarkastuspisteiden valvonta yhdessä tallitiimin ja messukeskuksen henkilökunnan kanssa. Lue tarkempi kuvaus.

Lehdistö- eli pressiryhmä

Kansainvälisen lehdistön viihtyvyys ja tiedotustilaisuuksien onnistuminen on tämän ryhmän käsialaa. Ryhmäläisten tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja voivat muuttua tapahtuman aikana hyvinkin paljon, joten nopea reagointi ja hyvä organisointikyky ja kielitaito auttaa tässä tehtävässä. Lue tarkempi kuvaus.

Mediaryhmä

Mediatiimi on siellä missä tapahtuu. Tiimi jakautuu kisaviestijöihin, somen tuottajiin ja video- ja valokuvaajiin. Mediatiimiläiset ovat paikalla, kun tapahtuman rakentaminen alkaa ja jatkavat koko tapahtumaviikon ajan. He toimivat lehdistöpäällikön ja markkinointipäällikön ohjauksessa ja tekevät yhteistyötä myös lehdistöryhmän kanssa. Tiimiläiset pääsevät seuraamaan ja välittämään tapahtumaa aitiopaikalta. Lue tarkempi kuvaus.

Palkintoryhmä

Palkintoryhmä vastaa yhdessä tuomaritornin ja kukkaryhmän kanssa siitä, että kaikkien luokkien palkintojenjaot sujuvat juhlavissa tunnelmissa. Kaikissa luokissa huomioidaan sääntöjen mukainen palkitseminen, missä palkintoryhmällä riittää paljon valmistelevaa työtä. Nopea reagointi ja hyvä tilannetaju ovat avainasemassa tässä tehtävässä.

Rakennusryhmä

Rakennusryhmä vastaa monista raskaista rakennus-, purku- ja siirtotöistä.  Pääosa rakentamisesta tapahtuu ennen itse kilpailujen alkua ja purku alkaa välittömästi tapahtuman päätyttyä. Lisäksi tapahtuman aikana on paljon erilaisia korjaus-, siirto- ja avustavia tehtäviä.

Shuttle Service

Tähtiratsastajilla ja tuomareilla on käytössä oma shuttle -palvelu. Shuttle-kuljettajat pääsevätkin jutteluetäisyydelle ratsastajien kanssa, kun shuttle-autot ovat ratsastajia vastassa lentokentällä ja hoitavat tarvittavia kuljetuksia tapahtuman aikana.

Support Services

Support Services -ryhmässä pääsee tekemään monipuolisia tehtäviä, sillä ne koostuvat useasta toiminnosta. Ryhmäläiset pääsevät avustamaan tapahtuman eri tehtävissä, hoitavat kopiointeja ja kokoavat kävijäprofiilia kävijäkyselyä varten. Lue tarkempi kuvaus.

Tekniikka

Pieni, mutta sitäkin tehokkaampi tekniikkaryhmä vastaa mitä moninaisimmista tekniikan haasteista. Ennen tapahtumaa suunnitellaan ja tilataan mm. tietokoneiden, tulostimien, tv-monitorien, radiopuhelinten, internetyhteyksin asennus- ja testaustyöt. Huolto- ja korjaustyöt työllistävät tekniikkaryhmää tapahtuman aikana.

Tuomaritorni

Tuomaritornissa istuvat tuomarit, kuuluttajat, avustajat ja tulospalvelu. Tuomaritorni on kilpaluiden hermokeskus, joka vastaa kilpailuluokkien läpiviemisestä yhdessä Sports Directorin kanssa. Lue tarkempi kuvaus.

Verryttelyryhmä

Verryttelyryhmässä pääse aitiopaikalle seuraamaan huippuratsukoiden verryttelyä. Verryttelyryhmä huolehtii verryttelyalueen toimivuudesta, siisteydestä ja turvallisuudesta. Kilpailuiden aikana verryttelyryhmä pitää huolen siitä, että oikea ratsukko on radalla oikeaan aikaan. Lue tarkempi kuvaus.

VIP Reception

Tyylikkäät ja asiakaspalveluhenkiset VIP Receptionin emännät ottavat VIP-vieraat vastaan tervetulotoivotuksin. He huolehtivat VIP-asiakkaiden vastaanotosta, narikasta ja pöytiin ohjaamisesta, Ryhmä huolehtii VIP-asiakkaiden viihtyvyydestä tapahtuman aikana. Lue tarkempi kuvaus.

Ääni, musiikki ja mainosajot

Tämä ryhmä luo tunnelmaa musiikilla kilpailujen aikana, takaa hyvän kuuluvuuden yleisölle herätellen ääniaisteja yhdessä valojen kanssa. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuottaa mainosajot isoille näytöille, sovittuna ajankohtana sponsorien ja mainostajien materiaaleista. Lue tarkempi kuvaus.