Alle kuukauden kuluttua Helsingin Jäähallilla käy kova kuhina. Vuoden odotetuimman hevosurheilutapahtuman ensimmäiset päivät päästävät kotimaiset ratsukot kilpailemaan paremmuudestaan jännittävissä Amateur Tourin ja Pohjola-sarjan Superfinaalien osakilpailuissa. Sadat ratsastajat ovat valmistautuneet tuota koitosta kohden koko pitkän kilpailukesän. Muutamat onnekkaat ovat jo ehtineet lunastamaan paikkansa Horse Show’n yleisömeren eteen, mutta varsinainen jännitysnäytelmä käydään tulevana viikonloppuna Ypäjä Horse Show’ssa, josta matka kohti Helsinkiä virallisesti alkaa.
Aada Lätti ja Marocco. Kuva Satu Pirinen.
Horse Show’ssa kilpaileminen on ainutlaatuinen kokemus niin puitteiltaan kuin tunnelmaltaan. Vaikka areenalle putkea pitkin asteleminen juuri ennen starttia ystävien tsemppaamana on tietynlainen huipennus koko komeudessaan, jää tapahtumasta päällimmäisenä mieleen ennen kaikkea matka tuohon pisteeseen. Se kun ei ole tullut kenellekään osallistujalle sormia napsauttamalla.
Ypäjän semifinaaleista alkaa muutaman viikon valmistautuminen varsinaiseen koitokseen. Muistan ikuisesti, miten jännittävää aikaa tuo oli omalla kohdallani, kun sain tietää pääseväni kilpailemaan monien upeiden ratsukoiden seuraksi silloisen Medium Tourin osakilpailuihin 120 cm tasolla. Vaikka treenasin valmentajan tiukassa valvonnassa muutenkin järkevästi, valmistauduttiin Horse Show’hun ihan erilaisella mentaliteetilla.
Jo valmistautumisessa oli aistittavissa isojen kisojen tuntua. En tiedä, muuttuiko mikään dramaattisesti, mutta jokaisen tallilla vietetyn hetken ajan takaraivossa piili ajatus tulevasta. Ote ei kuitenkaan ollut tiukkapipoinen, eikä hampaita kiristelty lainkaan. Jännitti, tietysti, mutta olo oli ennen kaikkea innostuneen odottava.
Olen ehtinyt kilpailemaan amatöörinä nyt lähes 20 vuoden ajan eri tasoisissa kilpailuissa. Jotain Horse Show’n erikoisuudesta kertonee se, etten muista yhdenkään toisen kilpailun osalta valmistavia treenejä. En edes silloin, kun hyppäsin ensimmäisen 130 cm luokkani – ja se oli harrastajalle iso henkinen askel. Mutta HIHSiä edeltäneet kaksi estevalmennusta muistan elävästi: ne linjat ja päätökset, joita tein. Hypyt, jotka Maco otti. Kommentit, joita valmentajaltani sain. Harvemmin mieleen ovat painuneet kisamatkat traileria vetäen tai hevosautossa istuen. Jäähallille suunnatut ajot, ratsun letitykset ja jopa kisapäivän aamut kotona ovat kuitenkin jättäneet muistijäljen. Onnellisen sellaisen.
Tsemppiä siis kaikille kisaajille tulevien viikkojen koitoksiin! Muistakaa nauttia matkasta: niihin hetkiin on ihana palata uudelleen ja uudelleen.
Kirjoittaja Aada Lätti
Viimeisimmät kommentit