Herätyskello soittaa tasan seitsemältä. Pikainen suihku, siitä alakertaan aamiaiselle. Kahvia hörppiessä pikainen silmäys illalla lopullisen versionsa saaneeseen minuuttiaikatauluun. Onko suuria muutoksia? Näköjään ei, ennalta arvioitu määrä ratsastajia on osallistumassa aamun kansainväliseen luokkaan. Tarkastan vielä, että kaikki on mukana. Puku, kengät, kravatti. Onhan iltapäivän huipentumana luvassa maailmancupin osakilpailu. Jos sattuu osumaan TV-kameran eteen, on syytä olla asiallisen näköinen.

Jäähallilla on ensimmäisenä ohjelmassa ryhmänjohtajien palaveri. HIHS:n Sports Director Mikko käy läpi päivän kulun. Luvassa on työntäyteinen ja kiireinen päivä. Etenkin areenaryhmä, joka rakentaa ja purkaa kilpailujen radat, saa pistää töppöstä toisen eteen koko päivän ajan. Muistutamme toisiamme siitä, että maailmancupin osakilpailu on se, jonka ympärille kaikki rakentuu. Kilpailun on alettava sekunnilleen klo 15.45.

Hockus harjoittelee pääluokkaa edeltävää spiikkiä. Alkuspiikin keston mukaan tullaan säätämään mainosten ajoitukset hallin jumbotronille. Nyt puhutaan minuutin tarkkuuden sijasta jo sekunnin tarkkuudesta. Aiemmin on harjoiteltu pääsponsorin nimen oikein lausumista. Pääsponsorin Longinesin edustajan kanssa ovat kuuluttajat saaneet harjoitella oikeaoppista, ranskalaista ääntämistään. ”Looontsiiins…”. ”No, no. Ookkan, Loonjiins!”, opastaa nutturapäinen rouva. Pääsemme kaikki lopulta lausuntaopin kokeesta läpi.

Kellon ollessa 15.42 aloittaa Hockus spiikkinsä. Kellon viisareiden nytkähtäessä asentoon varttia vaille neljä, on ensimmäinen ratsastaja radalla. Lähtömerkki soi. Longines FEI Jumping World Cup voi alkaa. Aikataulussa.