Maailman tämän hetken kuumin kärki, maailmanlistan ykkönen Steve Guerdat, kakkonen ja tuore Euroopan mestari Martin Fuchs ja edellislistan kakkonen Peder Fredricson, kilpailee Helsinki Horse Show´ssa. Ratsastajat ovat maailmanlistan ja arvokilpailumenestyksen perusteella parin viime vuoden menestynein kolmikko. Koskaan aiemmin Horse Show´hun ei olla saatu samaan aikaan näin terävää kärkeä.

Ruotsin maajoukkue on kolmella Nations Cup -voitollaan ollut kesällä hurjassa tuloskunnossa. Fredricsonin joukkuekaveri, Henrik von Eckermann täydentää Helsingin huikeaa osallistujakaartia. Von Eckermann avaa myös valmennustietämystään pitämällä suositun miniklinikan. Ruotsista tulevat myös nuoret maajoukkueratsastajat Stephanie Holmén ja Evelina Tovek.

Pan-Amerikan -kisojen tuplakultamitalisti, brasilialainen Marlon Modolo Zanotelli on valmis haastamaan Euroopan kärjen. Yksi maailman taitavimmista hevosmiehistä, kenttäratsastuksen 13-kertainen kultamitalisti Michael Jung kilpailee ensimmäistä kertaa Helsingissä. Jung on menestynyt myös esteillä ja tähtää tässäkin lajissa maailman huipulle.

Osallistujien joukossa on toisen sukupolven kansainvälisiä menestyjiä, Ludo Philippaertsin poika Olivier ja John Whitakerin poika Robert. Philip Weishaupt on sekä Aachenin että Calgaryn legendaaristen Grand Prix´n voittaja. Kevin Staut on Rion joukkuekultamitalisti ja kansainvälisen Rider Clubin puheenjohtaja. Pius Schwizer on Helsingin maailmancupin voittaja ja yksi yleisön suurista suosikeista eleettömän ja voitontahtoisen ratsastustyylinsä ansiosta.

Suomalaiset yllättävät?

Suomen tämän hetken ykkönen, Juulia Jyläs, hakee menestystä Jäähallissa kotiyleisön edessä. Hänen rinnallaan pääluokissa ovat maailman ehkä ainoa GP-tasolla kilpaileva ratsastajanliiton puheenjohtaja, Mikael Forstén ja tällä kaudella kansainvälisen läpimurron tehnyt Jasmin Ranta-aho. Sanna Backlund hakee perjantaina historiallista viidettä luokkavoittoa 140 cm avausluokasta, saavutus, jollaista Horse Show´ssa ei olla aiemmin nähty. Arvokilpailuratsastaja Noora Forstén tekee kansainvälisen paluun kotiyleisön eteen.

Kouluratsastuksessa Suomella on esittää Jäähallin areenalla kiinnostava kotimainen kaarti, joka kovaa vauhtia on nousemassa kohti kansainvälistä tasoa. Kilpailussa ovat mukana esimerkiksi Suomen mestari ja olympiaratsastaja Elisabet Ehrnrooth ja ensikertalainen Susanna Hyypiä. Vastassa on perinteisesti kovat ruotsalaiset ja virolaiset ratsukot.

Horse Show´n tulevaisuus – edelleen Jäähallissa vuonna 2020

Esillä ollut muutto toiseen halliin ei vielä toteudu. Järjestäjä on saanut Helsingin kaupungilta takeet siitä, että Jäähallin puitteet ovat ennallaan vuoden kuluttua, lokakuussa 2020. Päätös järjestää tapahtuma Jäähallissa ensi vuonna oli järjestäjän kannalta näin helppo.Pitkäaikaiset yhteistyösopimukset Suomen Ratsastajainliiton, YLE:n ja kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n kanssa luovat osaltaan hyvät edellytykset tapahtuman tulevaisuudelle.