36. Helsinki International Horse Show järjestetään myös ensi vuonna Helsingin Jäähallissa, 20. – 24.10.2021.
Päätös syntyi loppukesällä Helsingin kaupungin ja Jäähallia hallinnoivan Jääkenttäsäätiön ilmoitettua, että Jäähalli on käytettävissä myös koko vuoden 2021 ajan.
”Tieto ja päätös on meille mieluisa. Olemme viime vuosina joutuneet hakemaan korvaavia vaihtoehtoja suurtapahtumallemme, koska suurhanke Garden Helsinki, ja siihen liittyvä Jäähallin korjaus- ja muutostyöt ajankohtaistuvat ennen pitkää. Päätös ensi vuodesta rauhoittaa tilanteen mukavasti, mikä on erityisen tärkeää haastavan koronavuoden jälkeen”, toteaa Horse Show’n tapahtumajohtaja Tom Gordin.
Helsinki Horse Show’n lipunmyynti on ollut käynnissä jo pitkään. Vuoden 2020 lippujen ostaneet voivat käyttää lippunsa sellaisenaan ensi vuoden tapahtumassa, ohjelmakokonaisuuden ollessa identtinen vuoden 2020 suunnitellun kanssa. Myös kumppanuus- ja expomyynnin kannalta tutut olosuhteet Jäähallilla ovat järjestäjälle helpottava tekijä.
”Katseemme on tiukasti suunnattu jo ensi syksyyn ja 36:een Helsinki Horse Show’hun”, kertoo Gordin. ”Toivottavasti poikkeukselliset ajat maailmassa ja Suomessa kulkevat kohti parempia lähivuosia – fanit ja urheilijat haikailevat jo nyt upean Horse Show’n perään”, päättää Tom Gordin.
Viimeisimmät kommentit