Eveliina Talvio ja New Yorker T. Kuva Heidi Lammi.

 

Helsinki Horse Show’n viimeisenä luokkana ratkottiin Pohjola Gold Grand Prix voittaja. Pohjola Gold Grand Prix Finaalin voittivat Eveliina Talvio ja New Yorker T. Toiseksi tulivat Susanna Granroth ja Black Friday ja kolmanneksi Maija Yli-Huhtala ja Birchcape’s Wonderland. 

Pohjola Gold Grand Prix voittaja oli Eveliina Talvio New Yorker T:n kanssa. 

“Super hyvät fiilikset, hevonen suoritti hienosti koko viikonlopun. Vaikka uusinnassa tulikin yksi alas, olen silti enemmän kuin tyytyväinen. Hevonen tuntui entistä paremmalta, mitä pitemmälle viikonloppu eteni”, Talvio kertoo.

“Olisi hienoa tulla takaisin Helsinki Horse Show’hun ensi vuonna hyppäämään isot luokat.” 

Lauri Jalkasen muistopalkinto jaettiin kilpailuiden parhaalle FWB-hevoselle. Muistopalkinto myönnettiin New Yorker T:lle. Eveliina Talvion isä Timo Talvio on kasvattanut New Yorker T:n. 

 

Tom Gordin (vas.), Timo Talvio, Orvokki Jalkanen ja Håkan Wahlman sekä Eveliina Talvio ja paras FWB New Yorker T. Kuva Heidi Lammi.

 

“Tämä on todella merkittävää, sillä olen ollut mukana katsomassa, kun New Yorker T syntyi. Olemme yhdessä siskoni kanssa tehneet sen. Samalla on myös haikea fiilis, sillä hevonen on myynnissä. On perheellemme upeaa saada näin hieno tunnustus.” 

Pohjola Gold Grand Prix’hin pääsivät mukaan Pohjola Grand Prix-finaalin kymmenen parasta ratsukkoa.  

Pohjola Gold Grand Prix Top 10 Finaali 145 cm, perusrata ja välitön uusinta. Lähti 5, sijoittui 5 
1) Eveliina Talvio – New Yorker T, Cool Riders Ry 4/31,88, 2) Susanna Granroth – Black Friday, Hattel Riders Ry 4/70,28, 3) Maija Yli-Huhtala – Birchcape’s Wonderland 3033, Ratsastusseura Varsa Ry 8/68,31, 4) Antti Linna – Hublot, Salon Ratsastusseura Ry 12/69,69, 5) Maarja Martinson – Da Vinci, Viro 15/74,35 

Täydet tulokset: LINKKI