Emma Kanerva ja Dambacu. Kuvat Satu Pirinen.

Kouluratsastuksen kolmipäiväinen kilpailu päättyi viihdyttävään kaksintaisteluun, International Dressage Knock-Out presented by Kultajousi. Siinä voittajaksi nousi tuomareiden ja yleisön suosikki Emma Kanerva ja Dambacu. Ratsukko voitti jo kaksi aiempaa gp-koululuokkaa perjantaina ja lauantaina.

-Olin yllättynyt ja iloinen, että hevonen pysyi noinkin rauhallisena. Olisin odottanut, että se olisi säikympi. Se oli oikeastaan parempi kuin eilen Kürissä. Se varmasti tarvitsee vähän kannustusta radalla, Kanerva hymyili.

Finalistit Dina Ellerman ja Landy´s Akvarel (vas.) ja Emma Kanerva Dambacu.

Tuomaristo Irmeli Summanen ja Paula Nysten nauttivat työstään Helsinki Horse Show´ssa luodussa kaksintaistelukilpailussa. Siinä arvostellaan aina kahden samaan aikaan suorittavan ratsukon liikkeiden laatua ja suorittamista. Kilpailun henki on normaalia kilpailemista viihteellisempää. Voittajaratsastajakin oli pukeutunut Jäähallin areenalla Leijonien maajoukkueasuun aina pientä lätkämailaa myöten.

– Mietin, että koska me olemme jäähallissa, mikä nyt tänne tyypillistä. Halusin, että se on jotain muuta kuin vain vähän Suomen lippuja. Siitä tuli hauskaa, kun saatiin vielä pieni maila. Pitkän kanssa olisi ollut ehkä vähän hankalaa, Kanerva nauroi.

Tulokset
International Dressage Knock-Out presented by Kultajousi. Lähti 4, Sijoittui 4.
1) Emma Kanerva/Dambacu Nl, Suomi 100%, 2) Dina Ellerman/Landy’s Akvarel, Viro 80%, 3) Maria Pyykönen/Zelle, Suomi 40%, 4) Anna von Wendt/Denzel, Suomi 40%