Maailmancupin osakilpailu ja ratsastuksen suurtapahtuma Helsinki International Horse Show tekee suurenmoisen paluun vain kuuden viikon kuluttua. Väliin on mahtunut kaksi haastavaa koronapandemian värittämää vuotta. Vihdoinkin, tuhannet fanit, toimihenkilöt ja ratsastajat huokaisevat!

”Meiltä kysytään usein ennen tapahtumaa, olemmeko valmiita. Vastaus on luonnollisesti, emme vielä. Mutta olemme kyllä, kun kilpailu käynnistyy. Tahtimme vain tiivistyy kohti tapahtumaa, ja viimeiset viikot ovat hyvin työntäyteisiä”, tapahtumajohtaja Tom Gordin selittää. ”Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että olemme saaneet mukaan joukkoomme uusia tukijoita ja yhteistyökumppaneita. Sen lisäksi kaikki aiemmin mukana olleet kumppanimme ovat pysyneet rinnallamme.”

Lipunmyynti on jatkunut aina alkuvuodesta alkaen myös pandemiavuosina, sillä päätös tapahtuman siirtymisestä vuodella on tehty vasta kesäisin.

”Hyvin harva lippuja ostanut on halunnut rahojaan takaisin tapahtuman peruutuksen yhteydessä. Suurin osa on siirtänyt lippunsa seuraavalle vuodelle ja seuraavaan tapahtumaan. Nyt tuo odotus on myös heidän osaltaan ohi, ja pääsemme nauttimaan seuraavasta jännittävästä ja ikimuistoisesta Helsinki Horse Show´sta.”

Helsinki Horse Show´ssa nautitaan aina maailman parhaiden tähtiratsastajien suorituksista, niin tänäkin vuonna! Huippuratsastajien nimet julkaistaan lehdistötilaisuudessamme tiistaina 20. syyskuuta. Sen jo tiedämme, että tuore MM-kultamitalisti Jens Fredricson on tulossa! Entä ketkä muut? Sen saatte kuulla reilun kahden viikon kuluttua!