Hollantilainen huippuvalmentaja Henk Nooren vahvisti saapuvansa Helsinkiin. Nooren on yksi kansainvälisen esteratsastuksen arvostetuimpia valmentajia ja joukkueenjohtajia. Meriittilistalla mm Ruotsin estejoukkueen mitalikanta 2000-luvulla, Hollannin, Ranskan ja Espanjan Team Captain -toimet, sekä lukuisten ratsastajien valmentaja. Noorenin oma ura huipulla oli 1970- ja 1980-luvuilla, jonka jälkeen hän siirtyi poikkeuksellisen nuorena valmentamaan ja manageroimaan.

Nooren tuo Helsinkiin myös nuoren lahjakkaan Lisa -tyttärensä, joka on kivunnut huipun tuntumaan tänä vuonna. Lisan tuorein meriitti on kun hän ratsasti Hollannin kolmanneksi sijoittuneessa maajoukkueessa Gijonin Nations Cup:issa. Lisäksi hän on kuusinkertainen EM-mitalisti ikäkausiajoiltaan (ponit, lapset, juniorit, joukkue ja henkilökohtainen).

Henk Nooren teemoittaa Helsingissä sunnuntain Miniklinikkansa muutamaan kiinnostavaan haasteeseen: Hän demonstroi Lisa-tyttärensä kanssa miten eri etäisyydet, pitkä ja lyhyet, voidaan ratkaista pitkälti ylävartalon toiminnan myötä. Etäisyyksien ratkominen optimaalisesti ovat tämän päivän esteratojen tärkeimpiä haasteita. Näin suositut Miniklinikat saa huippukiinnostavaa jatkoa Herve Godignonin (2016) ja Peder Fredricsonin (2017) jälkeen.

Henk Noorenin miniklinikka nähdään Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 21.10. n. klo 12.40.

Helsinki Horse Show järjestetään 17.-21.10. Helsingin Jäähallissa. Viiden tähden maailmancup-kilpailuun odotetaan merkittävä osa maailman esteratsastuksen huipuista. Yleisöä odotetaan jälleen yli 40 000 kävijää. Horse Show on maamme urheilutapahtumista suurin vuosittainen sisäareenatapahtuma.