Amateur Tour


Ratsasta Tähtien Kanssa - Soile Oinonen

20.06.2016

Hilton Amateur Tourin Ratsasta Tähtien Kanssa -haastattelussa Soile Oinonen, joka lähtee kilpailemaan Amateur Tour Champion -tittelistä hevosellaan Dellalla (Dentelle van de Baeyenne). 

Olet ollut aiemminkin mukana Hilton Amateur Tourissa, millainen kokemus sarjaan osallistuminen on?

"Vuosi 2015 oli ensimmäinen kilpailukauteni ja hyppäsin elämäni ensimmäisen 90 cm radan maaliskuussa. Estevalmentajani Kari Nevala piti AT tavoitetta kuitenkin hyvänä ajatuksena ja juuri harrastekilpailijalle sopivana. Nollaratojen tavoittelu antoi sopivan tavoitteen alkuun. Kauden edetessä oli hauska seurata muiden sarjaan osallistujien suorituksia. Ypäjän semifinaaleissa olikin jo paljon tuttuja kasvoja. Meidän tallilta osallistui useampi poni/juniori ratsukko, jotka olivat olleet aiemminkin mukana, joten heiltä ja heidän huoltojoukoiltaan sai arvokkaita neuvoja. Ypäjän semifinaalit olivat meille ensimmäiset kilpailut, joissa oltiin yötä. Olin kovin huolissani, miten tammani ottaisi reissun. Huoli oli täysin turha, tamma taisi nukkua koko porukasta eniten. Perjantain warm-up luokassa sijoituttiinkin ja muistoksi jäi hieno punainen ruusuke. Varsinaisessa semifinaaliluokassa saatiin II-vaiheessa yksi puomi, mutta kvaalattiin silti finaaliin."

Millä mielin lähdet mukaan tämän vuoden kilpailuun?

"Iloisella ja uteliaalla mielellä. Toivon pystyväni rennompiin suorituksiin, nyt kun kokemusta hieman enemmän, eikä kaikki ole täysin uutta. Ehkä uskallan vapauttaa kilpailuvietinkin jossakin vaiheessa? Sain houkuteltua mukaan meidän tallilta kolme muuta aikuista ratsastajaa. Meitä on siis neljä naista AT-matkalla. Nautimme ihanasta harrastuksesta, johon AT-tour tuo sopivasti kihelmöintiä. Sparraamme toisiamme, järjestämme yhteisiä kisareissuja ja iloitsemme onnistumisista. Maaliskuun puolessa välissä taitaa porukalla olla jo 4/16 kvaalitulosta kasassa."

Millainen on ponisi/hevosesi, jolla/joilla lähdet kilpailemaan?

"Dentelle van de Baeyenne eli Della on 13 vuotias BWP tamma, joka on nykyisin myös FWB kantakirjassa. Belgiassa ollessaan Della ehti tehdä kaksi varsaa ja pari kisatulosta olen löytänyt 120 cm tasolta. Suomeen Della löysi tiensä ratsastuskoulu Poni-Haan kautta. Ihastuin tammaan heti ensimmäisellä ratsastuskerralla, laukka taisi saada minut ihan kyyneliin saakka. Mieheni sanookin, että Della osti minut eikä toisinpäin. Ostoslistalla ei siis alunperin ollut estehevosta, jonka suvusta löytyisi Darco ja Clinton. Della on kiltti ja pääasiassa rauhallinen. Ratsastuksessa Della on täydellinen opetusmestari, joka tuntuu nauttivan hyppäämisestä ja kisatilanteissa keskittyy olennaiseen. Helpolla ratsastaja ei kuitenkaan pääse. Jos sileällä ei halua ratsastaa puukylkisellä ja kovasuisella hevosella, niin kuskin on paras löytää hienovaraisuutta apujen käyttöön. Taitojen karttuessa tamma tuntuu vaativan parempaa ja tarkempaa ratsastusta myös esteillä."


Kuva © Finnphoto

Miten valmistaudutte semifinaaleita varten?

"Kvaalien hankkiminen on tietenkin ensimmäinen askel. Ehkä etsin taitoarvosteluluokan jostakin, koska en ole tällaista luokkaa ennen hypännyt. Muuten pyrimme säilymään terveinä ja pidämme kiinni säännöllisestä valmennussysteemistämme, johon kuuluvat Marjo Vainikan koulutunnit ja Kari Nevalan estetunnit. Estetunteja säädetään kisojen mukaan, mutta koulutunneista, joilla keskitytään suoruuteen ja perusratsastukseen ei ole varaa tinkiä. Kesätauko kevyemmällä liikunnalla ja laitumesta nauttien kuuluvat ohjelmaan."

Millaista Porsche Horse Show’ssa kilpaileminen on?

"Finaalijännitys iski tosissaan kun olin ystävieni kanssa For you horse-tapahtumassa ja näin jäähallin areenan. Kun marssin seuraavana päivänä kansliaan näyttämään hevospassia niin Martin Fuchs ratsasti vastaan. Tämä sai hymyn huulille ja realisoi sen, että nyt ei oltu ihan tavallisissa kyläkisoissa. Ilmeisesti häkellyin tästä niin, että ehdin jonottaa hetken kansainvälisten ratsastajien kansliassa ennen kuin älysin, että AT-tourin kansliassa ei varmaankaan tarvitse asioida englanniksi. Jäähallin areenaan tutustuminen ratsain oli hieno hetki etenkin kun tammani oli rento ja kanssani koko ajan. Finaali oli vuoden opettavaisin kilpailu. Valmentajani Kari Nevala oli mukana auttamassa radankävelyssä, verkassa ja analysoimassa suorituksia jälkeenpäin. Valmentajan tuki teki jännittävästä kilpailusta sen puolesta helpon, että ei tarvinnut murehtia radalla tehtävistä ratkaisuista tai veryttelyn ajoittamisessa. Torstaina saatiin puhdas rata, mutta vauhtia oli vähän liikaa. Perjantaina oli parempi kontrolli, mutta sähläsin itse yhden kaarteen ja tuli yksi puomi. Lopullisissa tuloksissa oltiin 90cm kategoriassa sijalla 11. Meidän tallilta yksi ratsukko pääsi top-10 finaaliin, joten jännitettävää riitti loppuun saakka. Finaalien meiningistä nautti myös koko huoltojoukko ja vanhempanikin tulivat ensimmäistä kertaa Horse Show’hun."

Tuoko Porsche Horse Show’n Finaalit tavoitteellisuutta harjoitteluun?

"Kyllä jäähallista puhutaan jo vuoden alun valmennuksissa porukalla, kun mietitään kauden tavoitteita. Ennen finaalia on kahden päivän kurssi, jolla keskitytään erityisesti tähän tavoitteeseen ja ennen finaalia myös viikkovalmennuksissa keskittyminen on asioissa, joita finaalissa vaaditaan."