Ajankohtaista

Voittajaa ei näe päällepäin - Eläinlääkärintarkastus keskiviikko-iltana Jäähallilla

23.10.2014

Teksti Susa Laine

Helsinki International UB Horse Show alkaa kansainvälisiin luokkiin osallistuvien hevosten tarkastuksella ensimmäistä kisapäivää edeltävänä iltana. Helsingin Jäähallin verryttelyhalli hohkaa kylmyyttä alhaalla jään päällä. Hanskoja kaipaa jo ensimmäisen vartin aikana.

Hevosen paperit ja rokotukset käydään hevostarkastuksessa läpi. Kuva Susa Laine.

Vet checkissä eläinlääkäri katsoo hevosen liikkeen käynnissä ja ravissa. Ontuminen on peruste hylkäämiselle, mutta jäykästi liikkuva hevonen yleensä saa vielä mahdollisuuden uusintatarkastuksessa seuraavana päivänä. Pitkä matkustusaika voi näkyä jäykkyytenä ja menee usein ohi. Toistasataa hevosta tarkistetaan keskiviikko-illan aikana, muutama pyydetään uusintatarkastukseen.

Hevoset ja hoitajat odottelevat vuoroaan.

Tarkastus on tilanteena jännittävä hevosille. Areena täynnä lajitovereita laittaa täpinää kavioihin. Tarkastus on tärkeä osa kilpailemista ja myös sitä kannattaa harjoitella ennakkoon.

- Treenasimme aikoinaan Kyran (Kyrklund) kanssa tarkastuksen tapaista juoksutusta, suoruutta jne. sillä puhdas liike näkyy helpommin, kun juoksu on tahdikasta, suoraa eikä hevonen pompi omiaan, kertoo illalla hallilla eläinlääkäritarkastukseen osallistunut Elisabet Ehnrooth.

Pääeläinlääkäri Ilkka Alitalo ja Kati Niinistö tarkkana.

UB Horse Show’n hoitavan eläinlääkäriryhmän vetäjä Kati Niinistö kertoo kilpailueläinlääkärin työn olleen hänen haaveammattinsa pienenä hevostyttönä.

- Treenasin silloin kenttäratsastusta ja minusta lääkärit tekivät kisoissa hienoa työtä. Sittemmin ymmärsin, että aina välttämättä ei eläinlääkäri ole se tykätyin henkilö, jos hän joutuu vaikka hylkäämään hevosen tarkastuksessa.

Voittajahevosta ei voi arvata sen ulkonäöstä tai tarkastuksessa esitetystä liikkeestä.

- Hevonen kilpailee päällään, ei jaloillaan, toteaa Niinistö.

Erilaiset ontumatutkimukset, sairauksien tunnistaminen ja niistä opettaminen on myös iso osa Niinistön johtaman Hevossairaalan arkea.

- Olemme saaneet käyttöömme hiekkapohjaisen kentän, jossa voimme nyt tutkia ontumapotilaita monipuolisemmin kuin juoksuttamalla niitä parkkipaikan asfaltilla, kertoo Niinistö.

Mikrosirun tarkistus voi olla jännä kokemus.

- Valitettavasti emme kuitenkaan voi tehdä ympärivuotista tutkimus- tai opetustoimintaa, koska hiekkakenttä kovenee roudan myötä eikä ratsain esittäminen ole mahdollista. Maneesi on ollut suunnitelmissa jo pitkään, huokaa Niinistö.

Hevosenkenkä-haaste on valtakunnallinen hyväntekeväisyyskampanja, joka on tänä keväänä perustettu tukemaan Yliopistollisen Eläinsairaalan maneesihanketta. Jäähallilla haaste näkyy keräyslippaina sekä jättilippaana Eläinsairaalan ständillä. Kuvakampanja haastaa UB Horse Show’n kävijät ottamaan kuvan itsestään keräyslippaan kanssa ja postaamaan se #hevosenkenkahaaste -merkinnällä Facebookiin ja Instagramiin.

Joko voin tulla?

Lisätietoja kampanjasta: http://www.helsinginratsastajat.fi
Haasteen FB-sivut: https://www.facebook.com/hevosenkenkahaaste

Haasteen on tänä kesänä ottanut vastaan Helsinki International UB Horse Show, Seahorse Week, Etelä-Vantaan Ratsastajat ry, Riders Trophy Salo, Lappeenrannan Hevoshippalot, Lahden Ratsastajat, Savonlinna OperaGames, Tampere Dressage Festival, Finnderby, Yabusame - ratsastavat soturit sekä Tervalammen Ratsastajat. Moni katsoja sekä ratsastaja ovat osallistunut lipaskeräykseen ja some-kanavissa haasteeseen.