Ajankohtaista

UB Horse Show´n kouluratsastuskilpailuihin tulossa useita MM-ratsastajia

08.10.2014

UB Horse Show´ssa kilpaillaan kouluratsastuksessa kolmen tähden kansainvälisellä tasolla. Osallistuvista ratsastajista nimekkäin on ruotsalainen olympia- ja MM-ratsastaja Minna Telde. Telde oli Lontoossa kahdeskymmenes ja vuoden 2013 maailmancupin finaalissa kymmenes. Tanskan Herningin EM-kisoissa tuli 11. sija. Telde on yhdessä suomalaisliikemiehen Johan Ulanderin kanssa.

Kouluratsastuksen kaksintaistelu luokka herätti paljon positiivista huomiota ratsastajien ja yleisön joukossa viime vuonna. Knock-Out Presented by Atelier Torbjörn Tillander nähdään sunnuntaina 26.10. klo 11.30. Kuva Satu Pirinen.

Ruotsin joukkueessa on myös CDIO3* Hicksteadin Grand Prix vapaaohjelmassa Weihenstephanerilla toiseksi sijoittunut Mads Hendeliowitz. Patrik Kittelin valmennettava on syntyjään tanskalainen. Hän muutti ratsastuksen vuoksi Ruotsin Strömsholmaan, ja vaihtoi kansalaisuutta vuonna 2010. Ruotsalainen Per Duvefelt sijoittui tänä kesänä hevosellaan Edvin ensimmäisissä kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissaan Ypäjällä viidenneksi sekä Grand Prix Specialissa että Grand Prix´ssa. Ratsastaja on kilpaillut aiemmin esteratsastuksessa.

Kaksi vuotta sitten Helsingissä kilpailleet Hanchen Ressle ja Charlotte Esping, sekä Sofia Möller ja Sophie Fleming Tärnström tulevat hekin Jäähalliin haastamaan suomalaiset kärkinimet.

Viroa edustaa MM-ratsastaja Dina Ellermann ja Landy S Akvarel. Ratsukko sijoittui tänä kesänä CDI-W Brnossa toiseksi GP:ssa ja vapaaohjelmassa. Ellermann suorittaa ratsastuksen ohessa BA-tutkintoa vapaa-ajan ja harrastustoiminnan liikkeenjohtamisesta.

Suomen mestarit Eevamaria "Nipsu" Porthan-Broddell ja Solos Lacan. Kuva Sonja Holma.

Suomalaiset areenalle SM-kulta ja MM-ratsukon johtamana

Suomen ykkösnyrkki on hyvässä vireessä oleva MM-ratsukko ja hallitseva Suomen mestari Eevamaria Porthan-Broddell ja Solos Lacan. Hyvässä vireessä on myös kaksinkertainen Suomen mestari ja tämän vuoden SM-pronssimitalisti Elisabet Ehrnrooth. Ratsastaja sijoittui juuri viidenneksi Wizard II:llaTallinnan Grand Prix´ssa. Ehrnrooth toimi Normandian MM-kilpailuissa joukkueenjohtajana. Viime vuoden SM-pronssimitalisti Anna-Leena Meller lähtee radalle tutulla Mauserilla ja Kira Kanerva lupaavalla Doraziolla.

Torstai-iltana klo 20.00 alkaen kilpaillaan kouluratsastuksen Grand Prix´ssa, ja sen perään on kansallinen nuorten hevosten Future Challenge Cup. Lauantaina UB Grand Prix -näytöksen alussa klo 11.00 alkaen kisataan ensin kansallisen sarjan loppukilpailu, LähiTapiola Small Tour Dressage Final, ja sen perään

kansainvälinen vapaaohjelma musiikilla eli LähiTapiola International Kür Dressage Final.

Kouluratsastuksen MM-joukkueen johtaja Elisabet Ehrnrooth pääse Jäähallissa itse areenalle SM-pronssiratsullaan Wizard II. Kuva Sonja Holma.

Sunnuntaina kouluratsastus huipentuu klo 11.30 alkavaan kaksintaisteluun, Knock-Out Presented by Atelier Torbjörn Tillander! Toista kertaa järjestettävässä uutuudessa radalle saapuu samaan aikaan kaksi kansainvälistä ratsukkoa. He esittävät samaan aikaan noin viisi kouluratsastuksen näyttävintä liikettä, kuten laukkapiruetti, sulkutaivutus laukassa, lisätty ravi, piaffe ja passage. Tuomaristo päättää, kumpi ratsukoista on parempi, ja voittaja jatkaa kilpailua seuraavalle kierrokselle, kunnes löydetään kilpailun paras ratsukko.

Kouluratsastajien lista löytyy täältä: LINKKI.