Ajankohtaista

UB Grand Prix´n voitto suomalaisten ”vävypojalle” Martin Fuchsille

25.10.2014

Nuori sveitsiläinen Martin Fuchs räjäytti Helsingin Jäähallin yleisön villeihin aplodeihin nopeimmalla ratsastuksellaan 160 cm UB Grand Prix -luokan uusinnassa. Tuore Sveitsin mestari ja kahden vuoden takainen nuorten Euroopan mestari nautti täysin siemauksin uransa toisesta kansainvälisestä viiden tähden Grand Prix -voitostaan.

-Tämä oli tällä kaudella ensimmäinen gp-voittoni ja vasta toinen koko urallani. Tämä on minulle iso asia. Voittaminen täällä, melkein toisessa kotimaassani, tuntuu erittäin hyvältä.


Martin Fuchs PSG Futuren selässä tuulettaa voittoaan. Kuvat Satu Pirinen.

-Alusta asti minulla on ollut todella mukavia hevosia ja olen saanut vanhemmiltani hyvää valmennusta. Muutamat hevosenomistaja ja yhteistyökumppanit auttavat minua paljon. Eikä unohdeta tyttöystävääni Juulia [Anna-Julia Kontio]. Hänellä on menestykseeni suuri merkitys. Me aina autamme ja kannustamme toisiamme eteenpäin.

Hollantilainen Bart Bles ja upeasti hyppäävä Lord Sandro Ddh olivat toinen vajaat 0,3 sekuntia hitaammassa ajassa.

-Hevonen tuntui erittäin hyvältä tänään, aivan kuten viimeviikonloppuna Oslossankin. Tämän päivän tuloksemme oli erittäin hyvä. Hevoseni on nyt 12 vuotta, ja toivon voivani kilpailla sillä vielä tulevina vuosina.


Bart Bles ratsasti toiseksi. Kuva Satu Pirinen.

Ruotsin MM-ratsastaja ja EM-joukkuehopeamitalisti Henrik von Eckermann teki onnistuneen suorituksen vasta 8-vuotiaalla Crespo PKZ:lla. Uusinnan aika riitti kolmanteen tilaan.

-Hevoseni on todella hyvä. Se on jo kerran myyty, mutta tuli takaisin minulle. Viime viikonloppuna se teki Oslossa nollan Grand Prix´ssa, mutta sai uusinnassa yhden pudotuksen ja jäimme ilman sijoitusta.


Henrik von Eckermann & Crespo PKZ. Kuva Satu Pirinen.

-Olisin voinut tänään mennä nopeammin uusinnassa, mutta esteiden kaksi ja kolme väliin liikaa askeleita. Se vei minulta aikaa, oma virheeni. Mutta olen tyytyväinen nollaan ja lopputulokseen, kymmenisen vuotta saksalaisen Ludger Beerbaumin tallissa työskennellyt von Eckermann kertoo.

Anna-Julia Kontio tyylitteli hienon nollan, mutta uusinnassa sai kaksi pudotusta.

-Näin käy usein Fardonin kanssa uusinnassa. Kun ratsastan aikaa, sen hypyt menevät laakeiksi, ja meille tulee virheitä, Kontio sanoo.

-Huomenna suunnittelen tekeväni yhtä hyvin kuin tänään, nolla perusradalta ja toivottavasti paremmin uusinnassa.


Luokas paras suomalainen, Anna-Julia Kontio ja Fardon radalla. Kuva Satu Pirinen.

Kontio ja Fardon sijoittuivat UB Grand Prix -luokassa kahdenneksitoista.

MM-ratsukko Satu Liukkonen ja Celestine tekivät tasapainoisen ja hyvän radan, mutta yksi pudotus vei paikan uusinnasta.

-En tiedä pudotukselleni mitään syytä. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei se lähtenyt ihan normaalisti takapäästään hyppyyn.


Satu Liukkonen & Celestine. Kuva Satu Pirinen.

Sebastian Numminen ja nuori Cue Channa tekivät lupaavan radan. Ratsukko eteni kimurantilla radalla helpon oloisesti, mutta Cue Channa otti kaksi pientä pudotusta, jotka menevät kokemattomuuden piikkiin.

-Olen todella tyytyväinen, hevonen oli todella hyvä. Kolmoissarjalla se ei hypännyt tarpeeksi ulos vaan liikaa ylös, Numminen mietti.

Jessica Timgren ja Vaillant saivat kolme pudotusta ja aikavirheen.

-Hevonen tuntui todella hyvältä. Kolme estettä tuli alas. Syytä en tiedä. Radalla tiukat tiet, jolloin esteet tuli hevoselle aika yllättäen.

Lotta-Riikka Rintamäki ja Cosma Shiva saivat neljä pudotusta.

-Olen ihan tyytyväinen hevoseen, koska nämä on niin isoja ratoja.

Mikko Mäentausta ja Quenaro ottivat perusradalta viisi pudotusta. 

Tulokset 25.10.
Kansainvälinen esteratsastus
UB Grand Prix 160 cm
, kaksi kierrosta. Lähti 43, sijoittui 12.
1) Martin Fuchs/PSG Future Sveitsi 0-0/36,09 2) Bart Bles/Lord Sandro Ddh Alankomaat 0-0/36,38 3) Henrik von Eckermann/Crespo PKZ Ruotsi 0-0/36,62 4) Jur Vrieling/Flash Dance V. Kalevallei Alankomaat 0-0/37,36 5) Marco Kutscher/Balermo Saksa 0-0/38,83 6) Maikel van der Vleuten/VDL Groep Arera C Alankomaat 0-0/39,78 7) Cameron Hanley/Caretina de Joter Irlanti 0-4/35,92 8) Steve Guerdat/Albfuehren's Paille Sveitsi 0-4/36,83 9) Philipp Weishaupt/Carinou Saksa 0-4/38,43 10) Dag Ove Kingsrod/Dimaro vd Looise Heide Norja 0-4/40,59 11) Christian Ahlmann/Aragon Z Saksa 0-8/38,10 12) Anna-Julia Kontio/Fardon Suomi 0-8/39,91 …16) Satu Liukkonen/Celestine Suomi 4/69,08 …26) Sebastian Numminen/Cue Channa 42 Suomi 8/70,90 …32) Jessica Timgren/Vaillant Suomi 13/72,55 …36) Lotta-Riikka Rintamäki/Cosma Shiva Suomi 16/87,52 …39) Mikko Mäentausta/Quenaro Suomi 20/68,88 

Täydet tulokset: http://eventcontent.hippoonline.de/956/sta_erg/05_ergENG.htm?style=longines