Ajankohtaista

National Tour -finaalissa kaksoisvoitto Viroon ―konkariratsastaja Jukka Rantanen kolmanneksi

25.10.2015

Sunnuntaiaamun National Tour Final oli virolaisten juhlaa, kun 140 cm:n korkeudella käydyn luokan ykkös- ja kakkossijat jaettiin Oliver Karmalle ja Kullo Kenderille. Karma ja ratsu Hangstone Z veivät aikaratsastusfinaalin ainoalla puhtaalla suorituksella ajassa 62,10. Kakkoseksi nopeimmalla yhden pudotuksen tuloksella tulivat torstain luokan voittajat ja perjantaina toisiksi sijoittuneet Kullo Kender ja  Astrid L (61,82).


Viron Oliver Karma & Hangstone JT Z. Kuva Eeva Vaahtera.

Kolmanneksi nousi Ypäjän Jukka Rantanen Carlos Santanalla, joka kiersi radan niin ikään yhdellä pudotuksella ajassa 62,62.

Pitkän esteratsastusuran jo tehnyt Rantanen oli silminnähden iloinen lupaavan hevosensa tuloksesta sekä tyytyväinen päivän isohkoksi rakennettuun rataan.

- Tämän päivän rata oli rakennettu hyvin ja se oli oikein toimiva finaaliluokaksi. Aiempien päivien radat olivat ehkä turhankin pieniä.

Aiemmin hevoskauppaa päätyökseen tehnyt, nykyisin enimmäkseen hevoskuljetusbisneksessä vaikuttava Rantanen kuvailee kahdeksanvuotiasta Carlos Santanaa loistavaksi kilpakumppaniksi.

- Hevosen erinomainen itsevarmuus korvaa sen pienen koon. Sitä on yritetty muutamaan kertaan ostaa, mutta pidän sen mielelläni itselläni.

Ensi kauden suunnitelmissa Rantasella ja näppärällä ruunalla on startata kotimaisessa GP-sarjassa.

Torstain U25-luokan voittaja ja perjantaina kahdeksanneksi sijoittunut Rosa Mäkelä loisti myös Royal Trophy Nordic U25 Tour Final -luokan tähtenä. Riihimäkeläisratsukko Mäkelä ja Virgin Express kiersivät finaaliluokan voittoon virheettömästi ajassa 61,38. Perjantain tuloslistan tapaan luokan kakkos- ja kolmossijat nappasivat Kaarinan Petra Heikkinen ja Alabama-Balia (62,98) sekä Ypäjän Linda Palin ja Tricolore Z (63,99).


Rosa Mäkelä ja Virgin Express. Kuva Eeva Vaahtera.

Junior Tour Final -Grand Prix hypättiin 130 cm:n korkeudella ja luokkavoiton veivät ainoan puhtaan suorituksen tehneet Janina Kvarnström ja Davina HX. Lohjalaisratsukko kiersi radan ajassa 63,82. Kakkossijalle nousivat nopeimmalla yhden pudotuksen tuloksella Hämeenlinnan Henna Vahantila ja Contop (59,16) ennen  Janakkalan Sara Kortesojaa ratsulla Matrica (60,54).


Janina Kvarnström & Davina HX radalla. Kuva Eeva Vaahtera.

Suomen Ratsastajainliiton tiedote

Tulokset 25.10.2015

N20 Junior Tour Final -Grand Prix 130 cm, aikaratsastus. 10 lähti, 3 sijoittui.

1) Janina Kvarnström/Davina HX, Lohja 0/63.82 2) Henna Vahantila/Contop, Hämeenlinna 4/59.16 3) Sara Kortesoja/Matrica, Janakkala 4/60.54 4) My Relander/Blackwoodland Rock, Viro 4/65.30 5) Rosa Mäkelä/Talan J.W.B., Riihimäki 6/75.65 6) Jenna Yrjövuori/Graal, Kaarina 8/64.90 7) Jenni Kammonen/West Side Prunella,Virrat 12/67.03 8) Noora Jukarainen/Satellite, Mikkeli hylätty8) Helena Palu/Charly M, Viro hylätty 8) Ketlin Ramjalg/Qatimini Des Vergers Z, Viro hylätty

Täydelliset tulokset: linkki

N21 The Royal Trophy Nordic U25 Tour Final – Grand Prix 140 cm, aikaratsastus. 10 lähti, 3 sijoittui.

1) Rosa Mäkelä/Virgin Express, Riihimäki 0/61.38 2) Petra Heikkinen/Alabama-Balia, Kaarina 0/62.98 3) Linda Palin/Tricolore 111 Z, Ypäjä 0/63.99 4) Miisa Pulkkanen/Bardot, Jalasjärvi 4/65.61 5) Kirsi Kankaala/Ultrafox, Kempel 4/67.11 6) Okko Pöllänen/Dermalogica Pure Power, Helsinki 8/60.26 7) Henna Vahantila/Cavaljo, Hämeenlinna 10/77.11 8) Eveliina Talvio/Spirit T, Kirkkonummi 20/63.27 9) Anne Penttinen-Kemppi/Caligula, Kuopio 36/86.42 10) Janina Kvarnström/Hyper Panda, Lohja hylätty

Täydelliset tulokset: linkki

N22 National Tour Final - Grand Prix 140 cm, aikaratsastus. 10 lähti, 3 sijoittui.

1) Oliver Karma/Hangstone JT Z, Viro 0/62.10 2) Kullo Kender/LRK Astrid L, Viro 4/61.82 3) Jukka Rantanen/Carlos Santana, Ypäjä 4/62.62 4) Hanna Tardiveau/Bernhard, Järvenpää 4/67.17 5) Terhi Toikka/Zellma, Siilinjärvi 4/67.80 6) Tomi Jalkanen/Quirinal, Espoo 8/62.31 7) Jessica Aminoff/Avalanche, Raasepori 8/65.57 8) Mari Yliniemi/Great Liberty T, Oulu 8/69.63 9) Juulia Jyläs/Courage T Z, Helsinki 12/63.99 10) Petri Korhonen/Ingliston Wicker, Hämeenlinna hylätty

Täydelliset tulokset: linkki