Ajankohtaista

EM-ratsastaja Henri Ruoste kilpailee UB Horse Show’ssa

08.10.2013

UB Horse Show’n kansainvälisen kouluratsastuskilpailun osallistujalistaan lisättiin tänään suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen nimi. Suomen EM-joukkueen menestynein kouluratsastaja Henri Ruoste kilpailee Helsingissä uudella 11-vuotiaalla Vivacella. GP-luokissa kilpaillut hollantilaisruuna on ollut Ruosteella vasta muutamia viikkoja, mutta on ratsastajansa mukaan mielenkiintoinen tuttavuus.  

-Helsinkiin on kiva tulla, vaikka en ole Vivacella ikinä kisannutkaan. On hauska päästä sillä mukaan, koska kaikki muut hevoseni on myyty, Ruoste kertoi puhelimen välityksellä.

Henri Ruoste ja Jojo Az menestyivät hienosti EM-kisoissa Tanskassa. Kuva Sonja Holma.

Ruosteen EM-ratsu Jojo Az, jolla hän sijoittui semifinaalissa 28. tilalle, myytiin tänään Tanskaan. Uusi ratsastaja on Agnete Kirk Thinggard, Lego-konsernin omistaja Kjeld Kirk Kristiansenin tytär. 30-vuotias kouluratsastaja pääsi Ruosteen mukaan heti ensikokeilulla samalle aaltopituudelle Jojon kanssa.

-On hienoa, että hevonen sai mukavat omistajat ja hyvän kodin. On aina mielenkiintoista, kun hevonen menee paikkaan, jossa se tullaan näkemään radoilla. Tällä ratsukolla voi olla mahdollisuudet jopa ensi vuonna Tanskan joukkueeseen, Ruoste sanoo viitaten ensi kesän MM-kisoihin.

Turusta lähtöisin oleva suomalaisratsastaja asuu Saksassa, jossa hän työskentelee hevosvalmentajana ja -kauppiaana. Hän teki kesällä onnistuneen arvokisadebyytin Tanskan EM-kisoissa, ja starttaa ensi viikolla ensimmäisen kerran UB Horse Show’ssa.

-Edellisestä esiintymisestä kotiyleisön edessä on aika monta vuotta aikaa. Liian kauan, Ruoste naurahtaa.

Kansainvälisissä kouluratsastusluokissa on kaksitoista ratsukkoa. Ruosteen lisäksi uutena nimenä on venäjäläinen Polina Krot. Suomalaisista ovat Ruosteen lisäksi mukana EM-joukkuekaverit Mikaela ”Fia” Lindh ja Stella Hagelstam sekä EM-joukkueen vararatsastaja Alexandra Malmström. Pikanttina lisänä on Englannista saapuva Linnea Grunn, joka on vasta noussut hevosensa kanssa gp-tasolle. 

Katso kansainväliset kouluratsastajat täältä: LINKKI