Ajankohtaista

Daniel Deusser ja Cornet d' Amour voittivat arvostetun maailmancupin finaalin

22.04.2014

Saksan Daniel Deusser ratsasti 11-vuotiaalla orilla Cornet D'Amourilla voittoon Longines FEI World Cup™ Jumping Finalissa Lyonissa pääsiäismaanantaina. Deusser lähti kolmanteen osakilpailuun toiselta sijalta rasitteenaan vain kaksi virhepistettä. Deusser ratsasti upealla kimollaan yhden päivän neljästä tuplanollasuorituksesta ja kiilasi kärkeä pitäneen Steve Guerdat´n edelle. Sveitsiläinen olympiakultamitalisti sortui Nino des Buissonnetsilla pudotukseen molemmilla kierroksilla ja sijoittui lopulta viidenneksi. Finaalin voitto oli ensimmäinen Deusserille ja kymmenes saksalaisille. Vuonna 2007 Las Vegasissa Deusser sijoittui toiseksi hevosella Air Jordan.

Deusser, 32, nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2006, jolloin hän ratsasti Franke Sloothaakin tallissa. Helsingissä 25-vuotias nuorukainen voitti Grand Prix´n hevosella Upsilon d`Ocquire. Sympaattinen Deusser on nähty Helsingissä lähes vuosittain voittonsa jälkeen, ja lähes aina hyviä sijoituksia napsien.

Deusser tunnetaan Suomessa myös siitä, että hän täytti Nina Fagerströmin ratsuttajan paikan Stephex Stablesissa, Belgiassa kaksi vuotta sitten. Sitä ennen Deusser työskenteli Jan Topsin tallin ratsuttajana. Viime kesänä Deusser ja lahjakas Cornet Obolenskyn poika Cornet D´Amour voittivat joukkuehopeaa Herningin EM-kisoissa.

Lyonin finaalissa hopealle sijoittui vain viikko ennen kisoja varasijalta lähtölistoille noussut Ludger Beerbaum. Saksalainen ratsasti finaalissa kokeneella Chamanilla ja 11-vuotiaalla tamma Chiaralla. Pronssin pokkasi maailmanlistan ykkönen ja Helsingissäkin menestyksekkäästi viime vuosina kisannut britti Scott Brash ja Ursula XII.

Neljättä finaalivoittoaan Lyonissa tavoitellut Marcus Ehning tyylitteli neljänneksi näyttävällä orilla Cornado NRW. Myös tämä 11-vuotias tulevaisuudenlupaus on Cornet Obolenskyn poika. Kolme saksalaisratsukkoa neljän parhaan joukossa nostaa maan ennakko-odotuksia kesän MM-kisoja ajatellen.

Lopputilanne kolmen osuuden jälkeen: http://eventcontent.hippoonline.de/890/docs/FINAL_STANDINGS_WCF_2014.pdf

Kaikki tulokset: http://eventcontent.hippoonline.de/890/890zeitplanENG.htm?style=longines