Ajankohtaista

Anna von Wendt ja Denzel saivat kutsun koululuokkiin

11.10.2015

Anna von Wendt ja Denzel nähdään todennäköisesti Porsche Horse Show´n kansainvälisissä koululuokissa. Von Wendt kilpaili tänä viikonloppuna Siauliaissa, Liettuassa CDI-W -tasolla ja onnistui tekemään henkilökohtaisen ennätyksensä sekä Grand Prix´ssa että gp-vapaaohjelmassa.

Grand Prix -luokassa von Wendt sijoittui viidenneksi tuloksella 65,700 prosenttia.

-Hevonen oli toipilaana koko viime talven. Sain tällä kaudella Suomen kansallisissa, Ruotsissa ja Tallinnassa gp:sta 64 prosenttia, ja nyt täällä yli 65 prosenttia. Nyt asiat onnistuvat, ja voin jo kutsua tätä gp:n ratsastamiseksi, von Wendt kertoo.

Myös Grand Prix vapaaohjelmassa von Wendt teki henkilökohtaisen ennätystuloksensa 68,325 prosenttia ja sijoittui kuudenneksi. Hän on vaikeuttanut ohjelmaansa kesästä, ja musiikki Harry Potterista sopii hyvin koreografiaan.

-Hevosella on aika hyvä passage. Se on aika tasalaatuinen, sillä on hyvä käynti, ravi ja laukka. Se sai hyviä pisteitä erityisesti käynnistä ja lisätystä laukasta.

-Olen vaikeuttanut ohjelmaa, teen esimerkiksi laukanvaihdot kaarevalla uralla. Ohjelma onnistui hyvin, pystyn tekemään asioita nopeammin peräkkäin, eikä se tunnu niin vaikealta. Sain hyvät arvosanat myös hallitusta riskinotosta ja musiikista.

Hyvässä vireessä oleva ratsukko sai kutsun Helsingin Jäähalliin, mutta osallistuminen ei ole vielä aivan varmaa.

-Se riippuu siitä, miten hevonen palautuu. Helsinki ei ollut alkuperäisessä kisasuunnitelmassani, sillä olin toisella varasijalla. Me olemme tehneet aika rankan kisaturneen Baltiassa. Täytyy katsoa, miten Denzel palautuu. Horse Show on vuoden merkittävin kisa, mielellään sinne tähtään, mutta hevosen ehdoilla mennään.